Valtteri Aaltonen

Kaivoslaki on uudistettava

Kaivostoiminta ja Suomen kaivoslain ilmeiset ongelmat ovat nousseet taas tapetille, kun Iltalehti teki jutun Australialaisen kaivosyhtiön Dragon Mining Oy:n kaivostoiminnan ongelmista ja siitä, miten kaivosyhtiö on avoimesti pörssitiedotteella Hong Kongin pörssissä kertonut ehtivänsä tyhjentää Suomessa sijaitseva kultakaivoksensa ennen kuin sen toimintaa koskevat valitukset saadaan hallinto-oikeusprosessista ulos.

Dragon Mining ei ole yksittäistapaus. Suomen varsin poikkeuksellisen kaivoslain ongelmat on tunnettu pitempään. Viimeksi keväällä eduskunta kirjautti ns. CETA-vapaakauppasopimuksen käsittelyn yhteydessä lausuman, jolla se edellytti hallitukselta kaivoslain korjaamista. No edustakuntahan vain perustuslain mukaan käyttää Suomessa ylintä valtiovaltaa, joten niitä korjaavia toimia ei ole hallitukselta tullut. Kaivoslaki on huono Suomelle, mutta erittäin hyvä isoille kansainvälisille kaivosyhtiöille. Sen vuoksi sitä suojataan vahvalla lobbausvoimalla. Hallitus teettikin oman selvityksensä kaivoslain uudistamistarpeista samalla yksityisellä asianajotoimistolla, joka on aikaisemmin lobannut kaivosyhtiöiden puolesta voimassa olevaa kaivoslakia nykyiseen muotoonsa. Osaatteko muuten arvata, ettei selvityksessä löytynyt korjaamistarpeita?

Nykyinen kaivoslaki on vuodelta 2011. Se on siinä mielessä varsin poikkeuksellinen, että Suomen valtiolla ei laissa katsota olevan mitään etuoikeutta Suomessa sijaitseviin kaivannaisesiintymiin, vaan kuka vaan voi tulla ja hyödyntää niitä. Kaivoslain ajattelu perustuu siis edelleen 1700-luvulta periytyvään valtausmalliin. Tämä on nykyään suht poikkeuksellinen tapa käsitellä mineraalien tapaisia arvokkaita uusiutumattomia luonnonvaroja. Useimmissa verrokkimaissa valtio omistaa tämän kaltaiset luonnonrikkaudet ja myöntää lupia niiden hyödyntämiseen. Suomen toimintatavan absurdiuden voi ymmärtää miettimällä esim. tilannetta, jossa kuka tahansa voisi mennä Norjaan tai Venäjälle, ilmoittaa vallanneensa sieltä jonkin öljyrikkaan alueen ja aloittaa öljynporauksen omaan laskuunsa. Siltä varalta, että joku haluaisi yrittää, niin voin kertoa ettei onnistu.

Miksi sitten tällaiseen on päädytty? Pohjimmiltaan kyse on aluepolitiikan linkittymisestä äärimmäisen lyhytnäköiseen ja kapeaan talouskäsitykseen.  Kaivokset tuovat harvaan asutuille alueille työtä. Tosin ei erityisen paljon, mutta jotain kuitenkin. Tämän vuoksi ne ovat kovasti aluepuolue Keskustan mieleen. Ja vuoden 2011 kaivoslaki oli juuri Keskustan ja silloisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen lapsi. Kaivoslakia luonnosteltaessa kaivosten työpaikoista on hullaannuttu niin, että ei ole mietitty kaivostoiminnan muita vaikutuksia ja valitun toimintatavan vaihtoehtoiskustannuksia. Työpaikkoja on pitänyt saada maaseudulle hinnalla millä hyvänsä. Ja se hinta näyttää olevan suomalaiselle veronmaksajalle aika kova.

Ensinnäkin valtio tyypillisesti tukee kaivostoimintaa verovaroin rakentamalla teitä ja muuta infrastruktuuria. Kaivostoiminta aiheuttaa myös ympäristövahinkoja, jotka vaikuttavat negatiivisesti myös alueen muihin asukkaisiin ja muihin elinkeinoihin, joskus pienemmin, joskus laajemmin. Lisäksi lain hyvästä tarkoituksesta huolimatta kaivostoiminnan jälkienkin siivoaminen näyttää valitettavan usein jäävän enemmän tai vähemmän veronmaksajien kontolle. Kaivosyhtiöt ovat suuria kansainvälisiä toimijoita, jotka harrastavat varsin tiukkaa verosuunnittelua. Niiden maksamat yhteisöverot jäävät usein vaatimattomiksi.

Kustannukseksi pitää kuitenkin ymmärtää myös ja ennekaikkea menetetyt malmivarat. Kun ne on kerran kovauksetta kaivettu pois, ei niitä saa takaisin. Suomen maaperä ei ole superrikas, mutta ei köyhäkään. Erityisesti meillä on harvinaisempia maametalleja, joiden kysyntä ja arvo nousee koko ajan. Kokonaisuutena maamme laajassa maaperässä piilee aivan valtava kansallisomaisuus, joka voisi fiksusti hyödynnettynä tuoda paljon hyvinvointia Suomeen. Tällä hetkellä ulkomaisten toimijoiden annetaan kaivaa ja kuskata se vapaasti pois muutamaa työpaikkaa vastaan. Kun kyseessä on kuitenkin periaatteessa kaikkien veronmaksajien yhteinen omaisuus, niin siitä saadun tulon peruuttamaton menettäminen pitää myös ymmärtää veronmaksajille tuleviksi tappioiksi.

Siis nykyisellä toimintatavalla suomalaiset veronmaksajat maksavat tosiasiassa todella kalliisti niistä kaivostoiminnan tuomista työpaikoista.

Juuri tämä on niin pahasti pielessä suomalaista aluepolitiikkaa ja joskus vähän muutakin suomalaista elinkeinopolitiikkaa ohjaavassa ajattelussa. Tähtäimen pitäisi olla koko ajan pitemmän aikavälin kansallisessa kokonaisedussa, eikä siinä saadaanko paikkakunnalle X ensi vuodeksi 100 työpaikkaa. Poliitikon on tietysti mukava paistatella jälkimmäisen kaltaisella konkreettisella tuloksella, mutta jos sen vuoksi uhrataan paljon noiden työpaikkojen tuomaa hyötyä paljon suurempi kokonaisetu, sellainen on loppujen lopuksi tappiollista toimintaa meille kaikille. Pitemmällä aikavälillä se on tappiollista myös sille paikkakunnalle X. Mineraalit eivät kuitenkaan itsestään katoa mihinkään maaperästä. Jos jonkun esiintymän hyödyntäminen ei ole tällä hetkellä yhteiskunnan kannalta kokonaistaloudellisesti kannattavaa, se voi silti olla sitä myöhemmin, kun raaka-aineiden hinnat nousevat tai saadaan uusia vähemmän oheisvahinkoa aiheutavia tekniikoita käyttöön.

Kaivoslaki olisi siis tärkeä korjata niin, että lyhytnäköisen pistemäisen talousajattelun sijaan katsotaan laajemmin kansallista etua. Kaivostoiminnan kuuluu olla elinkeinotoimintaa muun elinkeinotoiminnan rinnalla. Sitä on aina punnittava suhteessa ympäristölle ja alueen muille elinkeinoille aiheutuviin haittoihin. Ennen kaikkea Suomen on alettava toimia uusiutumattomien luonnonvarojensa suhteen niin kuin useimmat muut maat. Niiden pitää ensi sijassa kuulua valtiolle, joka sitten myöntää lupia niiden hyödyntämiseen riittävää korvausta vastaan esim. kaivosveron tai kaivosoikeuksien huutokauppaamisen tms. muodossa. Ennen kaikkea on ymmärrettävä, ettei meillä ole velvollisuutta sen enempää kuin mitään hyvää syytäkään antaa maaperämme rikkauksia ilmaiseksi kelle vain haluavalle.  


www.valtteriaaltonen.fi


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Hauskinta tässä kiehunnassa on se, että nyt ennen vaaleja kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että kaivoslaki on uudistettava.

Vaalien jälkeen, ihan riippumatta hallituskokoonpanosta, asialle ei saada tehtyä mitään. Sitten kun seuraava keissi tulee eteen, jokainen puolue heittää ihan saman "kyllä me oltais, mutkun ne muut" -selityksen.

Käyttäjän valtteriaaltonen kuva
Valtteri Aaltonen

Tarkkaan ottaen olet väärässä.

Kaivoslain uudistamisesta ei suinkaan ole puolueilla yksimielisyyttä. Nykyiset hallituspuolueet katsovat, että sitä ei tarvitse uudistaa. Tässä on siis selkeä poliittinen jakolinja.

Se on toki totta, että kertaalleen mokatun korjaaminen on monessa mielessä vaikeampaa kuin kerralla kunnolla tekeminen. Lobbauspaine kohdistuu varmasti seuraavaankin hallitukseen. Mutta sanotaanko, että jotkut puolueet eivät ole sille ihan yhtä alttiita kuin toiset. Toisaalta ihan varmasti kaivoslakiin tyytymättömätkin puolueet tulevat kohtamaan sen, että lain muuttaminen fiksummaksi voi johtaa jonkin kaivosprojektin toteutumatta jäämiseen tai lykkääntymiseen ja siitä tulevaan poliittisen älämölyyn. Sen verran selkärankaa pitää kuitenkin näissä asioissa olla, että isomman edun vuoksi sellainen kestetään.

Siis se, että tiettyjen puolueiden johdolla ei saada jotain tehtyä ei tarkoita, etteikö sitä voitaisi saada tehtyä toisten puolueiden toimesta.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Niin, yleensähän näissä asioissa kulkee jakolinja. Opposition mielestä asioiden pitäisi muuttua, hallituksen ei. Vekkulin asiasta tekee se, että kun puolueet vaihtavat paikkaa, oppositioon siirtyneiden mielestä asioiden pitäisi muuttua, hallitukseen siirtyneiden ryhtyessä neliraajajarrutukseen.

Pikaisesti löysin jälkiä kaivoslaista aina 60-luvulle saakka. Hallituskokoonpanosta riippumatta ei Euroopan Kongo-kuvion korjaamisessa ole juuri kiirettä pidellyt. Ei pitele jatkossakaan.

Käyttäjän valtteriaaltonen kuva
Valtteri Aaltonen Vastaus kommenttiin #4

Seuraavaksi on sitten hyvä huomioida ajallinen konteksti. Ei valtausperiaate hyvä juttu ole aikaiseminkaan ollut, mutta 60-luvulta tähän on tapahtunut aika paljon muutoksia, jotka tekevät siitä nykyisin ongelmallisemman.

Suomessa harjoitettavan kaivostoiminnan luonne ja omistuspohja on muuttunut. Niin kauan kuin tuo oli suhteellisen kansallinen harrastus, niin kansantaloudellisesti valtausperiaate oli hiukan pienempi ongelma. Nykyisin lähes kaikki kaivostoiminta Suomessa on ulkomaalaisomisteista. EU:n myötä mahdollisuus "suosia suomalaista" on joka tapauksessa mennyt, joten tämä lienee myös tulevaisuudenkuva.

Myös ymmärrys esim. ympäristökysymyksistä on parantunut aika paljon. Monet asiat, jotka vielä pari vuosikymmentä sitten olivat ok, eivät enää tänä päivänä ole ok.

Lisäksi CETA-sopimus asettaa painetta tehdä muutokset pian. CETA antaa kansallisvaltioille laajan vapauden tehdä sijoittajille tappioita aiheuttavaa uutta sääntelyä ympäristö- terveys- ym. syistä. Pelkästään valtion taloudellisen hyödyn vuoksi tehtävään uuteen sääntelyyn sen sijaan voi sisältyä riskejä suhteessa tuohon sopimukseen, joten mielummin nyt kuin sopimuksen oltua 10 vuotta voimassa ja Kanadalaisyhtiöiden tehtyä sen voimassa ollessa laajoja valtauksia.

Vaikka kaivoslakia olisi ollut syytä säätää paremmin jo kauan sitten, niin juuri nyt sen korjaamiselle on silti vahvempia syitä kuin on aikaisemmin ollut.

Mauno Vilminko

Mnisteriöissä olisi kyllä ollut raskaan sarjan miehiä muutamia.Kylläkait näiden mielipidettä kysyttiin MUTTA EI
KUULTU,silloin kun poliitikot alkoivat politisoimaan vuoden 1965 ka-lakia.Tunsin nämä herrat henkilökohtaisesti.

Vuori-insinööri. Tiedot ja taidot saatu ulkomailla euroopan toiseksi vanhimmassa opinahjossa.

Mauno Vilminko

Valtteri Aalto : Eikös se kaivoslain uudstamistyö lähtenyt käyntiin jo edustamasi puolueen hallituskausella.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Ex-Talvivaara on vielä hengissä valtion veronmaksajiltaan kuppaaman jättimäisen tuen turvin. Ei mene kauaa aikaa, kun tulee tilanne, jossa on pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Talvivaaran malmio on suuri, mutta pitoisuuksiltaan köyhä.
Jalostus haluttiin hoitaa energiaa säästävästi, eli bioliuotuksella kasoissa avoimen taivaan alla.
Menetelmä ei ole käytössä juuri missään, ja Suomen ilmastossa se ei käytännössä toimi kuin kesäkuukausina.
Kupla puhkeaa aikanaan.

Muilta osin Suomi on kuin afrikkalainen kehitysmaa, jossa kaivostoiminnan tuotot menevät ulkomaille, ja jälkisiivous jää suomalaisien kustannettavaksi.

Ennen muinoin tätä nimitettiin riistoksi, mutta tällä kertaa se on suomalaisien poliitikkojen aikaansaannos.

Toimituksen poiminnat