Hävittäjähankinnasta ja kappalemääristä

Suomen uusi hävittäjähankinta on noussut vähän yllättäenkin kiivaaksi puheenaiheeksi näin vaalien alla. Viime aikaisen keskustelun pontimena on YLE:n taannoinen kysely eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista. Yksi kysymyksistä oli, ”Voidaanko Suomeen hankkia vähemmän hävittäjiä kuin tarjouspyynnön mukaiset 64 kappaletta?” (lihavointi oma).

Oppositiopuolueet SDP, Perussuomalaiset, Virheät ja Vasemmistoliitto vastasivat kysymykseen kyllä.  Tähän taas jotkut hallituspuolueita edustavat poliitikot ovat reagoineet julkisuudessa voimakkaasti. Erityisesti mopon etupyörä on karannut kattoa kohti eräältä kokoomuskansanedustajalta, joka on tulkinnut opposition jo irtautuvan ”puolustuspoliittisesta konsensuksesta” ja eduskuntapuolueiden välillä hävittäjähankinnasta sovitusta.

Onko todella näin? Mistä tässä ”kohussa” ihan oikeasti on kysymys?

Hävittäjähankinnan kaltaiset isot Suomen puolustukseen liittyvät kysymykset pyritään perinteisesti hoitamaan parlamentaarisessa yhteisymmärryksessä ainakin kaikkien isompien puolueiden kesken. Suomen puolustaminen on yhteinen asia yli puoluerajojen ja pienessä maassa konsensuksen hakeminen on hyvin perusteltu ja tarpeellinen toimintatapa, ettei Suomen puolustuspoliittinen linja heittelisi hallituspohjan mukaan. Suomen nykyiset F-18 C/D Hornetit ovat tulossa käyttöikänsä päähän ja yhteisymmärryksessä on käynnistetty ns. HX-hanke niiden korvaamiseksi uudella kalustolla. Yhteisymmärrys tästä ilmapuolustuksen kaluston uusimisesta on kirjattu vuoden 2017 puolustuspoliittiseen selontekoon. Ydinkohta kuuluu seuraavasti:

”Puolustuskyvyn ylläpitämiseksi Hornet-kaluston 2020-luvun jälkipuoliskolla poistuva suorituskyky korvataan täysimääräisesti turvallisuusympäristön asettamien vaatimusten mukaisesti.”

Selonteko hyväksyttiin eduskunnan puolustusvaliokunnassa yksimielisesti pl. vasemmistoliiton Markus Mustajärvi, joka jätti eriävän mielipiteen.

HX-hankkeessa on lähetetty tarjouspyynnöt viidelle eri lentokonevalmistajalle.  Tarjoukset koneista ja niiden varustuksesta saadaan ensi vaalikaudella ja tähän asti on ollut selvää, että päätös hankinnan sisällöstä tehdään 2021 noiden tarjousten pohjalta. Tarjouspyyntö on esitetty 64 koneesta nykyisten Hornettien hankintamäärän mukaan, mutta tarjouspyynnön mukainen kappalemäärä ei ole kumpaankaan suuntaan sitova.

Puolustuspoliittisessa selonteossa siis puhutaan nimenomaan suorituskyvyn korvaamisesta. Ja selvyyden vuoksi, kun puhutaan suorituskyvyn korvaamisesta, niin ei tarkoiteta sellaista uutta suorituskykyä, joka vastaa suoraan nykyistä 64 C/D-Hornettia, vaan selvästi korkeampaa suorituskykyä, joka omana aikanaan vastaa sitä, mitä Hornetit edustivat omana palvelusaikanaan. Suomen F-18 koneet ovat erityisesti palvelusaikansa alkupäässä olleet Itämeren alueella varsin huomattava ilma-ase, joten puhutaan sinänsä merkittävästä suorituskyvystä.

Siis korvataan suorituskyky. Se ei välttämättä tarkoita 62 nykyisen (kaksi Hornettia tuhoutunut onnettomuuksissa) korvaamista 64:llä koneella, vaan voi olla myös enemmän tai vähemmän.  HX-hankkeeseen ei ole vielä saatu tarjouksia, joten emme konkreettisesti tiedä minkälaisia paketteja Suomelle tarjotaan. Joka tapauksessa tarjolla olevat konetyypit eroavat sekä suorituskyvyltään, että mm. yksikköhinnaltaan, käyttökustannuksiltaan sekä siinä, miten suuri osa laivueesta tulee olemaan keskimäärin toimintavalmiudessa. Tuntuu vähän oudolta, että kaikista näistä muuttujista ja valittavasta konetyypistä riippumatta oikea määrä koneita olisi aina juuri 64.

Puolustuskyvyn kannalta tietysti enempi on aina parempi. Se 64 ei ole mikään autuaaksi tekevä luku, vaan väkisin isosti alakanttiin, jos Suomi joutuisi yksin täysimittaiseen sotilaalliseen yhteenottoon. Jos talous ei olisi rajoittavana tekijänä, voisi koneita hankkia reippaasti enemmän. Mutta väistämättä hävittäjähankinta on kuitenkin kompromissi hankittavan suorituskyvyn ja hinnan välillä ja Suomen talouden koko asettaa hankinnalle reunaehdot. Erityisesti kun koneiden käyttökustannukset tulevat nykytiedoin olemaan 2-3- kertaiset hankintahintaa nähden. Niin puolustuskyvyn kuin valtiontalouden kannalta tässä hankinnassa ei ole varaa tehdä virheitä. Muistetaan, että myös Suomen puolustusvoimille pitää riittää rahaa aika paljon muuhunkin kuin lentokoneisiin.

Eikä pidä käsittää väärin. Jos minun nyt pitäisi lyödä vetoa montako konetta Suomi tulee aikanaan hankkimaan, niin pitäisin 64 konetta kyllä selvästi todennäköisimpänä. Tälle lukumäärälle on esitetty mm. Suomen ilmavoimien käyttämästä parvitaktiikasta johdettuja hyviä perusteluja. Siltikään tässä kohti ei ole viisasta sitoa käsiään yhteen tiettyyn lukuun, kun ei vielä tiedetä mitä ollaan ostamassa. HX-hankkeesta tullaan päättämään ensi vaalikaudella, kun nähdään mitä Suomelle on tarjolla. Voi olla vaihtoehtona esimerkiksi valita kalliimmalla kappalehinnalla korkeamman yksikkökohtaisen suorituskyvyn tarjoava paketti tai vähän isompi määrä yksikköhinnaltaan ja käyttökustannuksiltaan edullisempia mutta suorituskyvyltään hiukan rajoitetumpia koneita. Tai mitä jos ilmavoimat tarjoukset saatuaan esittääkin jotain tähän astisesta poikkeavaa kokonaisratkaisua? (En siis pidä todennäköisenä, mutta tällainenkin mahdollisuus on huomioitava). Olisi hölmöä joutua siinä kohti toteamaan, että noinhan tuo olisi fiksua tehdä, mutta kun on vaaleissa jo luvattu, että 64 it is. Kun siis puhutaan kokonaisratkaisusta ja tietyn suorituskyvyn hankkimisesta, ei ehdoton lukittautuminen etukäteen sokkona yhteen tiettyyn konemäärään vain ole fiksua.

Lopuksi on lisättävä, että hankittavan määrän lukkoon lyöminen etukäteen on myös huono neuvottelutaktiikka. Hävittäjäkoneilla ei ole ohjevähittäishintaa, vaan tarjoukset koneista ja niiden varustuksesta räätälöidään nimenomaan Suomelle hinnoittelua myöten.  Jos myyjät tietävät etukäteen varmaksi, että Suomi ostaa tietyn määrän koneita hinnasta riippumatta, se ei ainakaan ole omiaan painamaan tarjousten hintaa alaspäin.

On suunnilleen tähän asti ollut minusta selvää, että puolueet ovat sitoutuneet ilmapuolustuksen suorituskyvyn turvaamiseen, eikä hankittavasta konetyypistä tai tarkasta kappalemäärästä ole ollut tarkoitus lähteä rakentelemaan vaaliteemaa. Sitä, miksi hallituspuolueet päättivätkin tehdä asiasta vaaliteeman, ei toisaalta tarvitse kauheasti ihmetellä. Hallituksen suurin tavoite, sote-hanke, on ajamassa komeasti kiville ja hallituspuolueitten riveistä repeää kansanedustajia. Silloin mikä tahansa muu aihe lehtiotsikoissa on varmasti erittäin mieleistä luettavaa valtioneuvoston linnassa.

 

www.valtteriaaltonen.fi

 

 

valtteriaaltonen
Sosialidemokraatit Helsinki

Helsinkiläinen lakimies. Kiinnostuksen kohteena erityisesti työoikeus, talouspolitikka, sananvapaus ja kriminaalipolitiikka.
Työskentelen SDP:n eduskuntaryhmä palveluksessa lainopillisena asiantuntijana. Kaikki kannat ja mielipiteet ovat kuitenkin omiani, eikä niistä kukaan muu vastaa.

www.valtteriaaltonen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu