Valtteri Aaltonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Fredrik Reinfeldt

Uusia tuulia Ruotsin maahanmuuttokeskustelussa

 

Ruotsin edellisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin (M) valtiosihteerinä toiminut Mikael Sandström on kirjoittanut aivan erinomaisen, maltillisen sekä asiallisen kannanoton Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta. Se on hyvä esimerkki siitä meilläkin paljon peräänkuulutetusta ns. "tolkun" maahanmuttokeskustelusta.

Asiasisällöllisesti siinä ei ole mitään uutta vallinneen mielipidemonopolikuplan ulkopuolisille henkilöille. Erityistä siinä onkin se, että sen kirjoittaja on ko. kuplan rakentamiseen ja ylläpitämiseen itse osallistunut henkilö.

Siirtolaisten vastaanotto muistuttaa kilpavarustelua

Länsinaapurimme Ruotsin entinen pääministeri Fredrik Reinfeldt on menettänyt viimeisetkin todellisuudentajun rippeensä. Reinfeldt uhoaa tanskalaisen sanomalehti Politikenin sunnuntaina julkaisemassa artikkelissa "Pohjolassa olevan loputtomasti tilaa uusille turvapaikanhakijoille".

Valta vaihtuu Ruotsissa – mitä Björn Wahlroos nyt tekee?

Yöllä seurasimme televisiosta Ruotsin vaalivalvojaisia. Ei voi olla ihmettelemättä, miten erilainen Ruotsin ja Suomen poliittis-yhteiskunnallinen ilmapiiri on. Ruotsissa porvarillinen hallitusallianssi on onnistunut pitämään työttömyyden alempana kuin Suomessa. Talouden pyörät pyörivät tehokkaammin kuin meillä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä