Valtteri Aaltonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Talouspakotteet

Onko länsi epäonnistunut Venäjä-strategiassaan?

Financial Times on julkaissut laajan artikkelin Venäjästä. Sen keskeinen viesti on, että länsimaiden Venäjää vastaan suuntaamat sanktiot eivät toimi (ks. linkki).

Kirjoitus perustelee tulkintaa sillä, että USA:n vastustuksesta huolimatta Venäjä on saanut esimerkiksi it-ohjuksiaan hyvin kaupaksi useisiin maihin. Kiinaan on jo lähetetty ensimmäiset toimitukset, Turkki ja Intia ovat sopineet omista kaupoistaan ja Saudi-Arabia, Qatar ja Irak ovat seuraavina jonossa.

Onko Venäjä suurvalta, vai vain suuri valtio?

 

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, hetken aikaa tuntui kuin kylmä sota olisi lopullisesti ohi.  Talous- ja kulttuurisuhteet Venäjään kehittyivät suotuisasti.  Monet länsimaat vähensivät puolustusmenojaan.  Venäläisten elintasokin alkoi kohota.  Muutamat fiksuimmat rikastuivat vauhdilla, joka ei olisi ollut mahdollista edes USA:ssa. 

 

Talouspakotteet ovat tehottomia ja kalliita

Yhdysvallat on jo pitkään käyttänyt ongelmatapauksissa ulkopoliittisena työkalunaan erilaisia pakotteita. Varsinkin taloudelliset pakotteet ovat olleet käytössä lukuisia kertoja, vaikka kukaan ei olekaan turvautunut niihin yhtä ahkerasti kuin presidentti Barack Obaman hallinto.

Venäjän tilanne ja Suomi

Presidentti Putinin valtakausi lähestyy vääjäämättä loppuaan, ja maan taloudellisten vaikeuksien syveneminen nopeuttaa kehitystä. Tämä herättää kysymyksen siitä, osaako Suomen politiikan ja elinkeinoelämän johto osannut lukea ajan merkit oikein. Toistaiseksi herrasväki näyttää elävän menneessä samaan tapaan kuin se teki neuvostoimperiumin hajoamisen aikoihin.

Saalistaan vahtiva karhu näyttää hampaitaan

Putinistit polvilleen talouspakotteiden avulla

Saksasta lähti tänään Moskovaan tiukka viesti, kun G7-maat ilmoittivat olevansa valmiita kiristämään sanktioita.

”Toistaiseksi valmistelemme Venäjän-lisäsanktioita teknisellä tasolla. Niiden ottaminen käyttöön riippuu kuitenkin siitä, kuinka Minskin-sopimusta noudatetaan”, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvioi Venäjän tilannetta G7-kokouksen jälkeen.

Valtion omistajapolitiikkaa: voitot Suomesta, rahat ja työpaikat Venäjälle

Vaalien lähestyessä puolueet lupaavat tehdä kaikkensa saadakseen uutta työtä suomalaisille. Tämän vuoksi on perusteltua kysyä, miksi valtionenemmistöinen Fortum - energiataloutemme selkäranka - kerää nykyisin isot määrät rahaa Suomesta ja muilta liiketoiminta-alueiltaan suunnatakseen ne Venäjälle ja luodakseen uusia työpaikkoja rajan taakse. Länsivaluuttaa kiihkeästi janoavan naapurin näkökulmasta kyse on todellisesta unelmayrityksestä.

Velka vai Venäjä?

Kreikan vaalit voitti murskaluvuin sunnuntaina laitavasemmistoon lukeutuva Syriza-puolue. Erityisesti Vasemmistoliitto on hehkuttanut Syrizan voittoa käännekohtana Euroopan poliittisessa kentässä. Sitä se totisesti on, mutta ei ainoastaan talouspoliittisesti. Kuten useat laitimmaisen vasemmiston puolueet, myös Syriza on ollut huomattavan ymmärtäväinen Venäjää kohtaan Ukrainan sodan yhteydessä.

Suomi ulos kauppasodasta!

Kun Malaysian Airlinesin lentokone ammuttiin alas Itä-Ukrainassa mitä ilmeisemmin Venäjän tukemien Itä-Ukrainan separatistien toimesta, jyrkkeni länsimaiden asenne Venäjäää kohtaa ja aikaisempien lähinnä symbolisten pakotteiden jälkeen Venäjää vastaan kohdennettiin talouspakotteita, joilla on jo laajempia vaikutuksia. Putinin Venäjä ei pakotteista hätkähtänyt, vaan kielsi elintarviketuonnin kaikista pakotteita asettaneista länsimaista.

Kauppasota - Kylmä sota - Kuuma sota

No jo on maailma taas kummassa mallissa. Maailman päättäjät ovat joko täysin kyvyttömiä, tai sitten ne on menettäneet kokonaan järkensä.

Ensin joku maa kieltää viemästä jotain jonnekin ja sitten se toinen maa taas kieltää vastapakotteena tuomasta jotain muuta tavaraa sieltä samasta maasta.

Mitä tämä nyt on?  Kauppasota.

Kun nyt aikansa laitetaan näitä pakotteita ja vastapakotteita niin kohta ei viedä eikä tuoda enää mitään. Kaupan hyllyt on tyhjät ja tehtaat seisoo.

Talouspakotteet ovat hyödytöntä ja typerää nokittelua

Ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkalan mukaan talouspakotteet eivät ole erityisen tehokkaita. Olen samaa mieltä Haukkalan kanssa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä