Journalismi http://kimmotoroska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132617/all Tue, 03 Apr 2018 11:11:08 +0300 fi Taloudellisesti riippumaton Yleisradio etsii poliittisesti sitoutunutta johtajaa http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253253-taloudellisesti-riippumaton-yleisradio-etsii-poliittisesti-sitoutunutta-johtajaa <p>Yleisradion toimitusjohtaja <strong>Lauri Kivinen</strong> ilmoitti tammikuussa jättävänsä tehtävän vuoden 2018 loppuun mennessä ja siirtyvänsä yksityisen sektorin palvelukseen. Tämän seurauksena Ylen hallitus aloitti välittömästi seuraajan etsimisen.&nbsp;</p><p>Helmikuussa päättyneeseen hakuun <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/27/ylen-toimitusjohtajan-haku-jatkuu-ensi-vaiheessa-mukana-on-25-henkiloa">ilmoittautui</a> yhteensä 25 henkilöä, joiden nimiä ei julkisteta. Ylen mukaan hakuprosessin luottamuksellisuus mahdollistaa sen, että keskusteluja voidaan käydä parhaiden mahdollisten kandidaattien kanssa.</p><p>Ylen hallituksen puheenjohtaja <strong>Thomas Wilhelmsson </strong>ilmoitti tuolloin, että Ylen toimitusjohtajaksi halutaan henkilö, jolla on vahva näkemys julkisen palvelun mediayhtiön tehtävästä ja hyvä kokonaiskuva media-alan ja toimintaympäristön haasteista.</p><p>Iltalehden saamien <a href="https://m.iltalehti.fi/politiikka/201803302200848411_pi.shtml">tietojen mukaan</a> tällaisia henkilöitä olisi löytynyt muutamia.</p><p>Iltalehden jutussa mainitaan, että tehtävään olisi tarjolla mm. kokoomuslainen veikkauspamppu <strong>Velipekka Nummikoski</strong>&nbsp;sekä lestadiolaistaustainen keskustalaistoimittaja&nbsp;<strong>Mikael Pentikäinen</strong>.</p><p>Ehdotukset tulivat monelle yllätyksenä.</p><p>Viime vuonna 8 000 euron palkankorotuksen <a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703142200085489_uu.shtml">napannut</a> Nummikoski toimi ennen työtään Raha-automaattiyhdistyksellä ja Veikkauksella mm. Jyrki Kataisen valtiosihteerinä, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä ja pääsihteerinä sekä monen kokoomusministerin erityisavustajana.&nbsp;</p><p>Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja europarlamenttiehdokkaana ollut Pentikäinen puolestaan on uskonnollisen vakaumuksensa puolesta melko huono vaihtoehto virkaan, sillä vanhoillislestadiolaisissa piireissä televisioon suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Kielteistä kantaa perustellaan sillä, että ohjelmatarjonta sisältää liikaa seksiä ja väkivaltaa ja on siksi kristillisten arvojen vastaista.&nbsp;</p><p>Pentikäisellä kuitenkin on sentään kokemusta alalta. Hän on toiminut mm. Helsingin Sanomien ja Maaseudun tulevaisuuden päätoimittajana sekä vuodesta 2016 lähtien Suomen yrittäjien toimitusjohtajana.</p><p>Tietysti jokaisen on hyvä muistaa, että Ylen toimitusjohtajan työtoimenkuva ei ole journalistinen, vaan kyseessä on puhtaasti hallinnollinen tehtävä. Journalistiset päätökset tekee viime syksynä aloittanut vastaava päätoimittaja <strong>Jouko Jokinen</strong>, joka otti pestin hoitaakseen sen jälkeen, kun <strong>Atte Jääskeläinen</strong>&nbsp;joutui jättämään paikan kummallisten puheidensa seurauksena.</p><p>Epäilemättä yli 350 000 euron <a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201803222200831048_u0.shtml">palkkapussi</a> on houkutellut paikalle monenmoista onnenonkijaa. Toivottavasti ehdokkaan poliittinen vakaumus ei kuitenkaan tule olemaan yksi valintaan vaikuttavista kriteereistä. Suomi ei kaipaa valtion virallista propagandakonetta, vaan laadukasta ja tutkivaa journalismia.</p><p>Päätoimittajana aikaisemmin toiminut ja keskustaan yhdistetty Atte Jääskeläinen aiheutti aivan tarpeeksi vahinkoa sensuroidessaan pääministeri <strong>Juha Sipilää</strong> (kesk.) koskevaa uutisointia ja vähätellessään Julkisen sanan neuvoston (JHS) asemaa sananvapauden ja median valvovana elimenä.</p><p>Suomi putosi hänen <a href="https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/tir-suomi-putosi-kolmanneksi-lehdistonvapaudessa/">toimiensa seurauksena </a>Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä kolmannelle sijalle.&nbsp;</p><p>Ylen toimittajat eivät ansaitse poliittista painostusta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen ilmoitti tammikuussa jättävänsä tehtävän vuoden 2018 loppuun mennessä ja siirtyvänsä yksityisen sektorin palvelukseen. Tämän seurauksena Ylen hallitus aloitti välittömästi seuraajan etsimisen. 

Helmikuussa päättyneeseen hakuun ilmoittautui yhteensä 25 henkilöä, joiden nimiä ei julkisteta. Ylen mukaan hakuprosessin luottamuksellisuus mahdollistaa sen, että keskusteluja voidaan käydä parhaiden mahdollisten kandidaattien kanssa.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson ilmoitti tuolloin, että Ylen toimitusjohtajaksi halutaan henkilö, jolla on vahva näkemys julkisen palvelun mediayhtiön tehtävästä ja hyvä kokonaiskuva media-alan ja toimintaympäristön haasteista.

Iltalehden saamien tietojen mukaan tällaisia henkilöitä olisi löytynyt muutamia.

Iltalehden jutussa mainitaan, että tehtävään olisi tarjolla mm. kokoomuslainen veikkauspamppu Velipekka Nummikoski sekä lestadiolaistaustainen keskustalaistoimittaja Mikael Pentikäinen.

Ehdotukset tulivat monelle yllätyksenä.

Viime vuonna 8 000 euron palkankorotuksen napannut Nummikoski toimi ennen työtään Raha-automaattiyhdistyksellä ja Veikkauksella mm. Jyrki Kataisen valtiosihteerinä, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä ja pääsihteerinä sekä monen kokoomusministerin erityisavustajana. 

Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja europarlamenttiehdokkaana ollut Pentikäinen puolestaan on uskonnollisen vakaumuksensa puolesta melko huono vaihtoehto virkaan, sillä vanhoillislestadiolaisissa piireissä televisioon suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Kielteistä kantaa perustellaan sillä, että ohjelmatarjonta sisältää liikaa seksiä ja väkivaltaa ja on siksi kristillisten arvojen vastaista. 

Pentikäisellä kuitenkin on sentään kokemusta alalta. Hän on toiminut mm. Helsingin Sanomien ja Maaseudun tulevaisuuden päätoimittajana sekä vuodesta 2016 lähtien Suomen yrittäjien toimitusjohtajana.

Tietysti jokaisen on hyvä muistaa, että Ylen toimitusjohtajan työtoimenkuva ei ole journalistinen, vaan kyseessä on puhtaasti hallinnollinen tehtävä. Journalistiset päätökset tekee viime syksynä aloittanut vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen, joka otti pestin hoitaakseen sen jälkeen, kun Atte Jääskeläinen joutui jättämään paikan kummallisten puheidensa seurauksena.

Epäilemättä yli 350 000 euron palkkapussi on houkutellut paikalle monenmoista onnenonkijaa. Toivottavasti ehdokkaan poliittinen vakaumus ei kuitenkaan tule olemaan yksi valintaan vaikuttavista kriteereistä. Suomi ei kaipaa valtion virallista propagandakonetta, vaan laadukasta ja tutkivaa journalismia.

Päätoimittajana aikaisemmin toiminut ja keskustaan yhdistetty Atte Jääskeläinen aiheutti aivan tarpeeksi vahinkoa sensuroidessaan pääministeri Juha Sipilää (kesk.) koskevaa uutisointia ja vähätellessään Julkisen sanan neuvoston (JHS) asemaa sananvapauden ja median valvovana elimenä.

Suomi putosi hänen toimiensa seurauksena Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä kolmannelle sijalle. 

Ylen toimittajat eivät ansaitse poliittista painostusta.

 

]]>
42 http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253253-taloudellisesti-riippumaton-yleisradio-etsii-poliittisesti-sitoutunutta-johtajaa#comments Journalismi Lauri Kivinen Mikael Pentikäinen Velipekka Nummikoski Yleisradio Tue, 03 Apr 2018 08:11:08 +0000 Martti Asikainen http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253253-taloudellisesti-riippumaton-yleisradio-etsii-poliittisesti-sitoutunutta-johtajaa
Julkisen Sanan Neuvosto ei saa olla tekosyy http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252816-julkisen-sanan-neuvosto-ei-saa-olla-tekosyy <p><a href="http://www.jsn.fi/">Julkisen Sanan Neuvosto</a> eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.</p><p><strong>Kaikki palaute ei ole pahasta</strong></p><p>Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.</p><p>Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on &quot;noudatamme JSN:n linjauksia&quot;. Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. &quot;Poissa silmistä, poissa mielestä&quot; ajatellaan - kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.</p><p>Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.</p><p><strong>Matalampaa kynnystä</strong></p><p>Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.</p><p>Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.

Kaikki palaute ei ole pahasta

Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.

Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on "noudatamme JSN:n linjauksia". Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. "Poissa silmistä, poissa mielestä" ajatellaan - kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.

Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.

Matalampaa kynnystä

Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.

Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.

]]>
11 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252816-julkisen-sanan-neuvosto-ei-saa-olla-tekosyy#comments Journalismi Julkisen sanan neuvosto Sun, 25 Mar 2018 07:15:00 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252816-julkisen-sanan-neuvosto-ei-saa-olla-tekosyy
Median kaksisuuntainen mielialahäiriö http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252733-median-kaksisuuntainen-mielialahairio <p>Media on kautta historiansa ollut merkittävä vaikuttaja ja mielipidejohtaja. Tämä tuskin on uutinen kenellekään. 2000-luku kuitenkin mullisti tiedonvälityksen ja median täydellisesti, ja tämän muutoksen vaikutuksia ei kovin hyvin ymmärretä. Media näet siiryi tuolloin totuudenjälkeiseen aikaan, mutta silti siihen suhtaudutaan kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunut.</p> <p>Internet ja median siirtyminen verkkoon synnyttivät mediassa kaksisuuntaisen mielialahäiriön, eikä tähän vaivaan ole vielä lääkettä nautittu, vaikka lääke toki on olemassa. Mikä media ensimmäisenä uskaltaa pillerin nielaista?</p> <p>Media ei ole puolueeton, ja ennen muuta se ei ole kone. Media on joukko ihmisiä, josta osaa kutsutaan toimittajiksi. Ihmisiin voidaan aina vaikuttaa. Myös toimittajiin voidaan vaikuttaa. Toimittajat ovat vaikutuksille alttiita, kuten kaikki muutkin ihmiset.&nbsp;</p> <p>Entä ketkä eniten vaikuttavat mediaan ja toimittajiin, jopa heidän mielipiteitään ohjaillen? Tietysti me lukijat ja median kuluttajat, koska internet ja median verkkoon siirtymisessä tapahtuneet virheet tekivät meistä &nbsp;lukijoista vallankäyttäjiä. Meille annettiin mahdollisuus kommentoida uutisia, ja juuri siitä on tullut keinomme ohjata mediaa ja toimittajien työtä &nbsp;- siis jopa mielipiteitä.</p> <p>Tässä yhteydessä huomautan, että en nyt käsittele verkkolehti Uutta Suomea. Uudessa Suomessa uutisten kommentointi on hyvin vähäistä, eikä se siten ole kovin ohjaava tekijä Uuden Suomen toimittajien työssä. Uuden Suomen lukijat purkavat tuntojaan Puheenvuorossa, jossa itse asiassa hyvin vähän käsitellään uuden Suomen julkaisemia uutisia.</p> <p>Esimerkiksi Helsingin Sanomissa tilanne on aivan toinen. Siellä ns. kansalaisjournalismi keskittyy pelkästään Helsingin Sanomien julkaisemien uutisten ja artikkeleiden kommentointiin. Ei ole mitään Puheenvuoroa. On vain uutisia ja artikkeleita.</p> <p>Sopiva uutinen tai artikkeli kerää Helsingin Sanomissa varsin nopeasti satakin kommenttia. Miten tällainen vaikuttaa toimittajaan?</p> <p>Toimittaja kirjoittaa juttuja ja analysoi uutisia, ja jokainen toimittaja haluaa että hänen jutullaan on lukijoita. Ei toimittaja muuten olisi toimittaja. Jos jossain on toimittaja, joka ei ole lainkaan kiinnostunut siitä lukeeko joku hänen tekstinsä vai &nbsp;ei, niin hän voi täällä ilmoittautua. Kiitos.</p> <p>On siis jokseenkin luonnollista että toimittaja seuraa miten paljon hänen muokkaamansa uutinen kerää kommentteja. Yhtä luonnollista on että hän tarkkailee mitä mieltä kommentoijat ovat. Ovatko he puolesta vai vastaan? Ovatko he hänen kanssaan samaa mieltä vai eri mieltä? Eikä yksin toimittaja ole kiinnostunut näistä seikoista, vaan ne kiinnostavat myös päätoimittajia. On kyse levikistä, ja siten viime kädessä rahasta.</p> <p>Harvassa taitavat olla ne täydelliset ihmiset, joihin toisten mielipiteet eivät vaikuta. Ei niin täydellisiä ihmisä ole edes toimittajissa. Negatiivinen palaute kommenteissa vaikuttaa toimittajaan, samoin positiivinen palaute. Journalistin ohjeet eivät siinä vaakakupissa pitkässä juoksussa paljoa paina, koska ihminen on ihminen.</p> <p>On tärkeätä muistaa etteivät journalistin ohjeet koske kommentoijia. Asia selviää, kun lukaisee Helsingin Sanomista muutaman kommenttijonon alusta loppuun. Äänekkäimmät, härskeimmät ja aktiivisimmat kommentoijat ovat laumanjohtajia, jotka surutta ja kenenkään asiaan puuttumatta nimittelevät ja leimaavat eri mieltä olevia kommentoijia niin kauan, että nämä lopulta kyllästyvät ja poistuvat pysyvästi.</p> <p>Näin saavutetaan eräänlainen yksimielisyys, hämmästyttävän pienen joukon voimin, ja juuri tämä yksimielisyys väistämättä alkaa ohjailla toimittajien mielipiteitä ja näkemyksiä, tekstejä, koska toimittajat ovat sittenkin vain ihmisiä.</p> <p>Sitä minä kutsun median kaksiuuntaiseksi mielialahäiriöksi.</p> <p>Jos joku haluaa syvemmin perehtyä aiheeseen, niin hänen kannattaa tutustua Helsingin Sanomien julkaisemiin uutisiin Britannian myrkytysjupakasta ja &nbsp;aivan erityisesti näiden uutisten keräämiin kommentteihin.</p> <p>Lopetan lainaamalla lyhyen pätkän Helsingin Sanomien eilen 22.3. klo 19.06 julkaisemasta jutusta:</p> <p>&quot;Syyllisestä voi olla mitä mieltä haluaa, mutta ainakaan julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella ei iskun todellista tekijää ole voitu osoittaa.&quot; (HS)</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Media on kautta historiansa ollut merkittävä vaikuttaja ja mielipidejohtaja. Tämä tuskin on uutinen kenellekään. 2000-luku kuitenkin mullisti tiedonvälityksen ja median täydellisesti, ja tämän muutoksen vaikutuksia ei kovin hyvin ymmärretä. Media näet siiryi tuolloin totuudenjälkeiseen aikaan, mutta silti siihen suhtaudutaan kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunut.

Internet ja median siirtyminen verkkoon synnyttivät mediassa kaksisuuntaisen mielialahäiriön, eikä tähän vaivaan ole vielä lääkettä nautittu, vaikka lääke toki on olemassa. Mikä media ensimmäisenä uskaltaa pillerin nielaista?

Media ei ole puolueeton, ja ennen muuta se ei ole kone. Media on joukko ihmisiä, josta osaa kutsutaan toimittajiksi. Ihmisiin voidaan aina vaikuttaa. Myös toimittajiin voidaan vaikuttaa. Toimittajat ovat vaikutuksille alttiita, kuten kaikki muutkin ihmiset. 

Entä ketkä eniten vaikuttavat mediaan ja toimittajiin, jopa heidän mielipiteitään ohjaillen? Tietysti me lukijat ja median kuluttajat, koska internet ja median verkkoon siirtymisessä tapahtuneet virheet tekivät meistä  lukijoista vallankäyttäjiä. Meille annettiin mahdollisuus kommentoida uutisia, ja juuri siitä on tullut keinomme ohjata mediaa ja toimittajien työtä  - siis jopa mielipiteitä.

Tässä yhteydessä huomautan, että en nyt käsittele verkkolehti Uutta Suomea. Uudessa Suomessa uutisten kommentointi on hyvin vähäistä, eikä se siten ole kovin ohjaava tekijä Uuden Suomen toimittajien työssä. Uuden Suomen lukijat purkavat tuntojaan Puheenvuorossa, jossa itse asiassa hyvin vähän käsitellään uuden Suomen julkaisemia uutisia.

Esimerkiksi Helsingin Sanomissa tilanne on aivan toinen. Siellä ns. kansalaisjournalismi keskittyy pelkästään Helsingin Sanomien julkaisemien uutisten ja artikkeleiden kommentointiin. Ei ole mitään Puheenvuoroa. On vain uutisia ja artikkeleita.

Sopiva uutinen tai artikkeli kerää Helsingin Sanomissa varsin nopeasti satakin kommenttia. Miten tällainen vaikuttaa toimittajaan?

Toimittaja kirjoittaa juttuja ja analysoi uutisia, ja jokainen toimittaja haluaa että hänen jutullaan on lukijoita. Ei toimittaja muuten olisi toimittaja. Jos jossain on toimittaja, joka ei ole lainkaan kiinnostunut siitä lukeeko joku hänen tekstinsä vai  ei, niin hän voi täällä ilmoittautua. Kiitos.

On siis jokseenkin luonnollista että toimittaja seuraa miten paljon hänen muokkaamansa uutinen kerää kommentteja. Yhtä luonnollista on että hän tarkkailee mitä mieltä kommentoijat ovat. Ovatko he puolesta vai vastaan? Ovatko he hänen kanssaan samaa mieltä vai eri mieltä? Eikä yksin toimittaja ole kiinnostunut näistä seikoista, vaan ne kiinnostavat myös päätoimittajia. On kyse levikistä, ja siten viime kädessä rahasta.

Harvassa taitavat olla ne täydelliset ihmiset, joihin toisten mielipiteet eivät vaikuta. Ei niin täydellisiä ihmisä ole edes toimittajissa. Negatiivinen palaute kommenteissa vaikuttaa toimittajaan, samoin positiivinen palaute. Journalistin ohjeet eivät siinä vaakakupissa pitkässä juoksussa paljoa paina, koska ihminen on ihminen.

On tärkeätä muistaa etteivät journalistin ohjeet koske kommentoijia. Asia selviää, kun lukaisee Helsingin Sanomista muutaman kommenttijonon alusta loppuun. Äänekkäimmät, härskeimmät ja aktiivisimmat kommentoijat ovat laumanjohtajia, jotka surutta ja kenenkään asiaan puuttumatta nimittelevät ja leimaavat eri mieltä olevia kommentoijia niin kauan, että nämä lopulta kyllästyvät ja poistuvat pysyvästi.

Näin saavutetaan eräänlainen yksimielisyys, hämmästyttävän pienen joukon voimin, ja juuri tämä yksimielisyys väistämättä alkaa ohjailla toimittajien mielipiteitä ja näkemyksiä, tekstejä, koska toimittajat ovat sittenkin vain ihmisiä.

Sitä minä kutsun median kaksiuuntaiseksi mielialahäiriöksi.

Jos joku haluaa syvemmin perehtyä aiheeseen, niin hänen kannattaa tutustua Helsingin Sanomien julkaisemiin uutisiin Britannian myrkytysjupakasta ja  aivan erityisesti näiden uutisten keräämiin kommentteihin.

Lopetan lainaamalla lyhyen pätkän Helsingin Sanomien eilen 22.3. klo 19.06 julkaisemasta jutusta:

"Syyllisestä voi olla mitä mieltä haluaa, mutta ainakaan julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella ei iskun todellista tekijää ole voitu osoittaa." (HS)

 

 

 

 

]]>
9 http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252733-median-kaksisuuntainen-mielialahairio#comments Journalismi Media Some ja vallankäyttö Fri, 23 Mar 2018 08:26:44 +0000 Pekka Siikala http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252733-median-kaksisuuntainen-mielialahairio
Tekes -> Business Finland http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252523-tekes-business-finland <p>Ns. journalistit näpertelevät pikkuasioita, kuva, ymmärtämättä isoja asioita:&nbsp;</p><p><strong>Tekes</strong> on 30 vuoden ajan kysellyt yrityksiltä hankkeiden vaikutuksista ja luonut niiden perusteella joukon myyttejä, joiden päätarkoitus lienee tehdä vaikutus poliitikkoihin.</p><p>Myytti 1:&nbsp;</p><p><strong><em>52 prosenttia Tekesin rahoittamista pienten ja keskisuurten yritysten projekteista lisäsi yrityksen liiketoiminnan kansainvälistymistä.&nbsp;</em></strong></p><p>Mikä tahansa demon lähettäminen ulkomaille tai messuesittely on tuota &quot;kansainvälistymistä&quot;.</p><p>Myytti 2:&nbsp;</p><p><strong><em>13 000 euroa Tekesin rahoitusta synnyttää yhden pysyvän työpaikan yksityiselle sektorille.&nbsp;</em></strong></p><p>Perustuu yrittäjien ennakkospekulaatioihin. Ja koska ylipäätänsä?</p><p>Myytti 3:&nbsp;</p><p><strong><em>Pienten ja keskisuurten yritysten projekteissa yksi Tekesin panostama euro tuottaa keskimäärin 21 euroa liikevaihtoa vuodessa.</em></strong></p><p>Perustuu puhtaasti yrittäjien ennakkospekulaatioihin.&nbsp;Ja koska ylipäätänsä?</p><p>Myytti 4:</p><p><strong><em>Tekesin 2000-luvun alussa rahoittamien yritysten tuottavuus kasvoi 3,5-kertaisesti 5 vuodessa verrattuna euromaiden teollisuusyritysten keskimääräiseen kasvuun.</em></strong></p><p>Tekesin rahoittamat yritykset eivät ole vertailukelpoisia minkä tahansa yrityksen kanssa, kausaliteettia ei voi olla. Ja pienet voivat kasvaa nopeammin vaikka jäisivätkin kääpiöiksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Myyttien lähde:</p><p><strong><em><a href="http://www.tekes.fi/fi/community/Etusivu/307/Julkaisun_tiedot/1308?id=180163">Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2012</a></em></strong></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ns. journalistit näpertelevät pikkuasioita, kuva, ymmärtämättä isoja asioita: 

Tekes on 30 vuoden ajan kysellyt yrityksiltä hankkeiden vaikutuksista ja luonut niiden perusteella joukon myyttejä, joiden päätarkoitus lienee tehdä vaikutus poliitikkoihin.

Myytti 1: 

52 prosenttia Tekesin rahoittamista pienten ja keskisuurten yritysten projekteista lisäsi yrityksen liiketoiminnan kansainvälistymistä. 

Mikä tahansa demon lähettäminen ulkomaille tai messuesittely on tuota "kansainvälistymistä".

Myytti 2: 

13 000 euroa Tekesin rahoitusta synnyttää yhden pysyvän työpaikan yksityiselle sektorille. 

Perustuu yrittäjien ennakkospekulaatioihin. Ja koska ylipäätänsä?

Myytti 3: 

Pienten ja keskisuurten yritysten projekteissa yksi Tekesin panostama euro tuottaa keskimäärin 21 euroa liikevaihtoa vuodessa.

Perustuu puhtaasti yrittäjien ennakkospekulaatioihin. Ja koska ylipäätänsä?

Myytti 4:

Tekesin 2000-luvun alussa rahoittamien yritysten tuottavuus kasvoi 3,5-kertaisesti 5 vuodessa verrattuna euromaiden teollisuusyritysten keskimääräiseen kasvuun.

Tekesin rahoittamat yritykset eivät ole vertailukelpoisia minkä tahansa yrityksen kanssa, kausaliteettia ei voi olla. Ja pienet voivat kasvaa nopeammin vaikka jäisivätkin kääpiöiksi.

 

Myyttien lähde:

Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2012

 

 

 

 

]]>
7 http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252523-tekes-business-finland#comments Journalismi Politiikka Tekes Mon, 19 Mar 2018 06:56:41 +0000 Lauri Gröhn http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252523-tekes-business-finland
Juuri nyt alamme vastuullisiksi? http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi <p>Media (JSN:n ohjeisiin sitoutunut) on julkistanut <a href="https://www.jsn.fi/uutiset/vastuullisen-journalismin-kampanja-kaynnistyi/">vastuullisen journalismin kampanjan</a>, jonka &rdquo;<em>tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä</em>&rdquo;. Vedotaan &rdquo;luotettavaan tietoon&rdquo;, mutta sentään osataan todeta, että &rdquo;<em>virheet myönnetään reilusti ja ne korjataan</em>&rdquo;. Voi kunpa näin olisikin.&nbsp;</p> <p>Tulee epäilys, että laatutakuun sijasta kampanjalla yritetään pyhittää tai konfirmoida ns. valtamedia ja sen nykyinen tapa toimia. Kuinka on jo melkein klisee todeta, että journalisti ei antanut faktojen pilata hyvää tarinaa. Eikä tarvitse olla kyseessä ns. vaihtoehtoiset faktat.</p> <p>Virheiden sattumista ei voi välttää kukaan. Ongelma ei ole myöskään niinkään epäluotettavassa tiedossa ts. valehtelussa. Laiskuuskin on sinänsä nhimillistä, eikä pelkästään henkinen. Kysymys on siitä, mitä asioita uutisoidaan, mitkä ylittävät uutiskynnyksen ja mistä näkökulmasta (&quot;kenen leipää syöt, sen lauluja laulat&quot;). Miten vedetään mutkia suoraksi. Miten määrä korvaa laadun. Kuinka uutinen on paras kun se myötäilee ja betonoi journalistin ennakkokäsityksiä. Jos ei toimituksen missiota ts. (ideologista) agendaa. Uutinen, joka myy eniten.&nbsp;</p> <p>Em. median ts. valtamedian missioon kuulemma kuuluu myös tietynlainen valistuksellinen tehtävä. Ongelmalliseksi sekin käy silloin, jos ja kun valistukseen liittyvää tietämystä ei riittävästi. Jos valistuksen tavoite perustuu ideologiaan tai elämänkatsomukseen.</p> <p>Seuraavassa mieleen tulevia esimerkkejä.</p> <p>Tänä aamuna kysyttiin suomen kielen aseman säilyttämisestä sattumoisin <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10103637">suomen kielen professoreilta</a>. Siksikö, jotta varmistettiin ennakko-odotusten mukainen vastaus? Etteikö ko. professoreilla olisi oma lehmä ojassa? Valtaosa esim. professorikunnasta tuskin liputtaa suomenkielisen julkaisemisen lisäämisen puolesta.</p> <p>Ns. rajatiedon ja huuhaan asioissa toimittajat heittävät lähes poikkeuksetta faktantarkistukset ja järjen narikkaan, ja ainoastaan referoivat poppamiehen teesit, joka hypnotisoi varmuudellaan. Aika vasta HS nosti poiminnaksi toteamuksen &rdquo;<em>Jotain siellä on</em>&rdquo;, kun teologi oli kerännyt <a href="http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251655-teologit-umpikujassa">kertomuksia kuoleman rajakokemuksista</a>, joita tuskin tulkitsi elämänkatsomuksensa eli ennakko-odotustensa vastaisesti. Laajemmin kyseessä on <a href="http://www.skepsis.fi/jutut/paholaisen_asianajaja/luku9.html">&quot;Lukujutun houkutus&quot;</a>, jossa faktat eivät saa pilata hyvää tarinaa.&nbsp;Tosin skeptiset näkemykset kuten Skepsis ry:n huuhaa-palkinnot saavat mediahuomiota, mutta onko tässä kyseessä keskiarvoistamisen harha, ts. totuus rajatiedon asioista löytyy jostain puolivälistä? En ihmettelisi, jos joku toimittaja tai toimitus myöntäisi ajattelevansa näin. Mutta silläpä vältetään virheellisen tiedon korjaamisen vastuu.</p> <p>Maahanmuuttokysymyksessä on painottunut uutisoitavaksi ihmisoikeudet ja rasismikysymykset. Tosin viime aikoina ongelmistakin on puhuttu. Ehkäpä osaltaan siksi, että meteliä painottuneesta näkökulmasta on pidetty. Tämän alueen ongelmallisuudesta <a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/professori-kanniainen-hyvinvointiyhteiskunta-ja-vapaa-maahanmuutto-ovat-kestamaton-yhdistelma/?shared=989838-0e285e3f-4">kirjoitti emeritusprofessori Kanniainen erinomaisesti</a>. <a href="http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252961-forever-young">Professori Matti Viren kyseenalaist</a>i argumentin, että maahanmuuton lisääminen pelastaisi huoltosuhteemme.</p> <p>Oma lukunsa on terrori- ja katastrofiuutisointi, jossa määrä korvaa laadun, kun raportoidaan &quot;hetki hetkeltä&quot;, vaikka mitään uutta sisältöä ei olisikaan. Kun illan pääuutislähetyksessä listataan &quot;päivän ruumiit&quot; ja mässätään täysin toisarvoisilla yksityiskohdilla. Tapahtuman merkityksettömyydestä yleisön jokapäiväiseen elämään tarvitse välittää, kunhan juttu myy.</p> <p>Samoin monimutkaisen energian tuottamiseen liittyvän kysymyksen pelkistäminen <a href="http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242846-kamppailu-tiede-vastaan-talous-mediassa">&quot;Tiede vastaan talous&quot;</a>-vastakkainasetteluksi ja medioiden asemoituminen jommallekummalle kannalle, mistä linkki aiempaan blogiini.</p> <p>Ja kun tiede tuli mainittua, niin tiedeuutisoinnissa voi kelvata skuupiksi uusi löydös joka haastaa olemassaolevat käsitykset. Tutkimuksen menetelmissä ja tulosten tulkinnassa olevat mahdolliset ongelmat selviäisivät helposti tarkistamalla alan asiantuntijalta, joka osaa asettaa uutisen mittasuhteisiinsa. Toki tätä tarkistusta tehdäänkin, vaan skuupin houkutuksessa ja kiiressä se voi unohtua, eikä virhettä oikaista jälkikäteenkään.</p> <p>Pääsiäisen aikaan sijoittuneet, Aku Louhimiehen ja Jari Sillanpään töppöilyjen mediaruotiminen on saanut jotkut pohtimaan lynkkausmentaliteettia ja anteeksiannon unohtamista, kuten <a href="http://wennberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253215-anteeksiannosta-ja-armosta">Mikko Wennberg kirjoittaa</a>. Ja <a href="http://wennberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253215-anteeksiannosta-ja-armosta#comment-3819915">Marja Heinonen pohtii</a> &quot;julkisuuden syklit ovat nopeampia kuin anteeksiannon tahti&quot;. Kiinnostus jutusta on ohi nopeasti, ja median lihamyllyyn haetaan jo uutta jauhettavaa. Piittaamatta vahingosta syytteiden kohteille?</p> <p>Esimerkkejä on lukemattomia. Mitkä ongelmat eivät sinänsä todista ns. vaihtoehto- tai valemedioiden puolesta. Hieman tutustuttuani MV-lehteen ja Oikea Media:an, en voi olla eri mieltä Petra Nyqvistin tulkinnasta tuoreessa blogissaan, että valemedioiden artikkelit ovat &rdquo;<a href="http://petranyqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252251-paattajille-miten-taata-tyorauha-rotostelevien-valemedioden-silmatikuille?ref=poiminnat"><em>puhdasta mielipidevaikuttamista jäljitellen uutismedian ilmiasua</em></a>&rdquo;. Kirjoittajilta, jotka antavat näytteitä suvaitsemattomuudestaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. (Uskonnollisten kohdalla suvaitsemattomuuden tietyllä makaaberilla tavalla ymmärtääkin, siis jos he ajattelevat toisinajattelevien suistuvan helvettiin joka tapauksessa).</p> <p>JSN:n kampanja on siis sikäli arveluttava, sanoisinko hyvesignalointia, jos sillä yritetään lakaista pois näkyvistä edellä esiin tuomiani ongelmia. Sitä sisäänrakennettua konfliktia, että jutut pitää saada myytyä yleisölle mahdollisimman laajasti ja nopeasti - koskien YLEä yhtä lailla. Sen takia mm. määrää korostetaan monilla aihealueilla laadun kustannuksella (katastrofi- ja terroriteot, <a href="http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/251140-lusikka-kauniiseen-kateen">urheilu</a>, julkkisjuorut,&hellip;). Samoin virheitä ei tehdä pelkän tietämättömyyden tai inhimillisen erehdyksen takia, vaan laskelmoidaan, otetaan tietoinen riski kilpailussa saada juttu ulos ensimmäisenä.</p> <p>Toki kun em. ongelmalistan JSN:n edustajille esittelisi, niin todenäköisesti eivät ainakaan suoraan kiistäisi. Mutta johtaako se minkään muuttumiseen, on kysymys. Kun kaikki myöntävät, että juttuja tekevät inhimilliset ihmiset, mutta kannattaako sitten markkinoida mielikuvaa jonkinlaisesta aukottomasta faktantarkistuksesta.</p> <p>Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää median päivittäinen mielikuvamarkkinointi, kuinka journalismin teko siten kuin sitä nyt tehdään, on ihailtavaa ja jopa sankarillista. Millaisia megatähtiä sen edustajat ovat. Kun näyttää, että nämä vakavissaan uskovat tähtiä ja sankareita olevansa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Media (JSN:n ohjeisiin sitoutunut) on julkistanut vastuullisen journalismin kampanjan, jonka ”tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä”. Vedotaan ”luotettavaan tietoon”, mutta sentään osataan todeta, että ”virheet myönnetään reilusti ja ne korjataan”. Voi kunpa näin olisikin. 

Tulee epäilys, että laatutakuun sijasta kampanjalla yritetään pyhittää tai konfirmoida ns. valtamedia ja sen nykyinen tapa toimia. Kuinka on jo melkein klisee todeta, että journalisti ei antanut faktojen pilata hyvää tarinaa. Eikä tarvitse olla kyseessä ns. vaihtoehtoiset faktat.

Virheiden sattumista ei voi välttää kukaan. Ongelma ei ole myöskään niinkään epäluotettavassa tiedossa ts. valehtelussa. Laiskuuskin on sinänsä nhimillistä, eikä pelkästään henkinen. Kysymys on siitä, mitä asioita uutisoidaan, mitkä ylittävät uutiskynnyksen ja mistä näkökulmasta ("kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"). Miten vedetään mutkia suoraksi. Miten määrä korvaa laadun. Kuinka uutinen on paras kun se myötäilee ja betonoi journalistin ennakkokäsityksiä. Jos ei toimituksen missiota ts. (ideologista) agendaa. Uutinen, joka myy eniten. 

Em. median ts. valtamedian missioon kuulemma kuuluu myös tietynlainen valistuksellinen tehtävä. Ongelmalliseksi sekin käy silloin, jos ja kun valistukseen liittyvää tietämystä ei riittävästi. Jos valistuksen tavoite perustuu ideologiaan tai elämänkatsomukseen.

Seuraavassa mieleen tulevia esimerkkejä.

Tänä aamuna kysyttiin suomen kielen aseman säilyttämisestä sattumoisin suomen kielen professoreilta. Siksikö, jotta varmistettiin ennakko-odotusten mukainen vastaus? Etteikö ko. professoreilla olisi oma lehmä ojassa? Valtaosa esim. professorikunnasta tuskin liputtaa suomenkielisen julkaisemisen lisäämisen puolesta.

Ns. rajatiedon ja huuhaan asioissa toimittajat heittävät lähes poikkeuksetta faktantarkistukset ja järjen narikkaan, ja ainoastaan referoivat poppamiehen teesit, joka hypnotisoi varmuudellaan. Aika vasta HS nosti poiminnaksi toteamuksen ”Jotain siellä on”, kun teologi oli kerännyt kertomuksia kuoleman rajakokemuksista, joita tuskin tulkitsi elämänkatsomuksensa eli ennakko-odotustensa vastaisesti. Laajemmin kyseessä on "Lukujutun houkutus", jossa faktat eivät saa pilata hyvää tarinaa. Tosin skeptiset näkemykset kuten Skepsis ry:n huuhaa-palkinnot saavat mediahuomiota, mutta onko tässä kyseessä keskiarvoistamisen harha, ts. totuus rajatiedon asioista löytyy jostain puolivälistä? En ihmettelisi, jos joku toimittaja tai toimitus myöntäisi ajattelevansa näin. Mutta silläpä vältetään virheellisen tiedon korjaamisen vastuu.

Maahanmuuttokysymyksessä on painottunut uutisoitavaksi ihmisoikeudet ja rasismikysymykset. Tosin viime aikoina ongelmistakin on puhuttu. Ehkäpä osaltaan siksi, että meteliä painottuneesta näkökulmasta on pidetty. Tämän alueen ongelmallisuudesta kirjoitti emeritusprofessori Kanniainen erinomaisesti. Professori Matti Viren kyseenalaisti argumentin, että maahanmuuton lisääminen pelastaisi huoltosuhteemme.

Oma lukunsa on terrori- ja katastrofiuutisointi, jossa määrä korvaa laadun, kun raportoidaan "hetki hetkeltä", vaikka mitään uutta sisältöä ei olisikaan. Kun illan pääuutislähetyksessä listataan "päivän ruumiit" ja mässätään täysin toisarvoisilla yksityiskohdilla. Tapahtuman merkityksettömyydestä yleisön jokapäiväiseen elämään tarvitse välittää, kunhan juttu myy.

Samoin monimutkaisen energian tuottamiseen liittyvän kysymyksen pelkistäminen "Tiede vastaan talous"-vastakkainasetteluksi ja medioiden asemoituminen jommallekummalle kannalle, mistä linkki aiempaan blogiini.

Ja kun tiede tuli mainittua, niin tiedeuutisoinnissa voi kelvata skuupiksi uusi löydös joka haastaa olemassaolevat käsitykset. Tutkimuksen menetelmissä ja tulosten tulkinnassa olevat mahdolliset ongelmat selviäisivät helposti tarkistamalla alan asiantuntijalta, joka osaa asettaa uutisen mittasuhteisiinsa. Toki tätä tarkistusta tehdäänkin, vaan skuupin houkutuksessa ja kiiressä se voi unohtua, eikä virhettä oikaista jälkikäteenkään.

Pääsiäisen aikaan sijoittuneet, Aku Louhimiehen ja Jari Sillanpään töppöilyjen mediaruotiminen on saanut jotkut pohtimaan lynkkausmentaliteettia ja anteeksiannon unohtamista, kuten Mikko Wennberg kirjoittaa. Ja Marja Heinonen pohtii "julkisuuden syklit ovat nopeampia kuin anteeksiannon tahti". Kiinnostus jutusta on ohi nopeasti, ja median lihamyllyyn haetaan jo uutta jauhettavaa. Piittaamatta vahingosta syytteiden kohteille?

Esimerkkejä on lukemattomia. Mitkä ongelmat eivät sinänsä todista ns. vaihtoehto- tai valemedioiden puolesta. Hieman tutustuttuani MV-lehteen ja Oikea Media:an, en voi olla eri mieltä Petra Nyqvistin tulkinnasta tuoreessa blogissaan, että valemedioiden artikkelit ovat ”puhdasta mielipidevaikuttamista jäljitellen uutismedian ilmiasua”. Kirjoittajilta, jotka antavat näytteitä suvaitsemattomuudestaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. (Uskonnollisten kohdalla suvaitsemattomuuden tietyllä makaaberilla tavalla ymmärtääkin, siis jos he ajattelevat toisinajattelevien suistuvan helvettiin joka tapauksessa).

JSN:n kampanja on siis sikäli arveluttava, sanoisinko hyvesignalointia, jos sillä yritetään lakaista pois näkyvistä edellä esiin tuomiani ongelmia. Sitä sisäänrakennettua konfliktia, että jutut pitää saada myytyä yleisölle mahdollisimman laajasti ja nopeasti - koskien YLEä yhtä lailla. Sen takia mm. määrää korostetaan monilla aihealueilla laadun kustannuksella (katastrofi- ja terroriteot, urheilu, julkkisjuorut,…). Samoin virheitä ei tehdä pelkän tietämättömyyden tai inhimillisen erehdyksen takia, vaan laskelmoidaan, otetaan tietoinen riski kilpailussa saada juttu ulos ensimmäisenä.

Toki kun em. ongelmalistan JSN:n edustajille esittelisi, niin todenäköisesti eivät ainakaan suoraan kiistäisi. Mutta johtaako se minkään muuttumiseen, on kysymys. Kun kaikki myöntävät, että juttuja tekevät inhimilliset ihmiset, mutta kannattaako sitten markkinoida mielikuvaa jonkinlaisesta aukottomasta faktantarkistuksesta.

Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää median päivittäinen mielikuvamarkkinointi, kuinka journalismin teko siten kuin sitä nyt tehdään, on ihailtavaa ja jopa sankarillista. Millaisia megatähtiä sen edustajat ovat. Kun näyttää, että nämä vakavissaan uskovat tähtiä ja sankareita olevansa.

]]>
7 http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi#comments Journalismi JSN Valemedia Valtamedia Wed, 14 Mar 2018 17:47:17 +0000 Jukka Konttinen http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi
Tilaa valemedialle! http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250673-tilaa-valemedialle <p>Venäläiset trollaavat, kiinalaiset ja amerikkalaiset trollaavat, valemediat jylläävät ja oikea journalismi kärsii. Tämän me tiedämme. Minä alan tulla siihen tulokseen, että perinteinen media tekee tämän liian helpoksi - enkä puhu nyt journalismin tasosta, vaan uutisoinnin määrästä. Kerrankin meillä on ongelma jonka voisi helposti korjata.</p><p><strong>Ylen minuutit</strong></p><p>Heitetäänpä alkuun lukua prioriteeteista. Yle Puheen keskivertopäivässä vie <strong>politiikkaradio 30 minuuttia</strong> ja vastaavasti <strong>urheiluradio 222 minuuttia</strong> (<a href="https://areena.yle.fi/radio/opas?t=2018-02-06">lähde</a>). Yle on myös kautta linjan lyhentänyt uutislähetyksiä. Päivän pitkät uutislähetykset olivat 20 minuuttia, sitten 15, nyt 10. Perusuutiset olivat 5 minuuttia, sitten 3, nyt lyhimmillään hieman yli minuutin. Uutisten saama tila ohjelmassa on entistä pienempi. Uutisten sisällöstä uutisia on yhä vähemmän, kun julkkisjutut ja vastaavat tunkevat lähetyksiin. Asiaohjelmat vähenevät ja korvataan lifestyle-ohjelmilla, vai mitä on esimerkiksi saatu Ajankohtaisen Ykkösen tilalle?</p><p>Aamulehti ei ole pöllömpi sanomalehti, mutta uutisten määrä vähenee. Uutisasialle on tilaa enää viitenä tai kuutena päivänä viikossa ja uutiset saavat mahtua yhä pienemmälle määrälle palstamillimetrejä. Sen sijaan fiilisjuttuja ja &quot;julkkis kertoo miten ihanaa/kauheaa kaikki on&quot; tarinoita. Toki ajoittain näiden sijalla on täysin erinomaisia taustoittavia historiallisia artikkeleja tai vastaavia, mutta niiden osuus pienenee. Myös kulttuurin perinteiset teos- ja luomiskertomukset ovat tehneet tilaa somejulkkisten fiilistelylle.</p><p>Isäni antoi hieman kritiikkiä Talouselämä-lehdelle sen osalta miten asiantuntijatekstien osuus oli vähentynyt, siinä missä &quot;esittelyssä kaveri jolla on fiilis&quot; -tyyppisten juttujen määrä lisääntyy. Ei tuottanut suurta vaikeutta saada vastaavia kommentteja useilta eri ikäisiltä, eri talouslehtien lukijoilta. Asiantuntijatekstin määrä vähenee kun kokemusasiantuntijat valtaavat alaa. Miksi analysoida taloutta kun voidaan kuulla miten startup-pomo yhdistää joka aamu mäkihyppyjoogan ja paljasjalkamaratonin.</p><p><strong>Annan tuomion</strong></p><p>Kritisoimme siitä miten kokemusasiantuntijat laitetaan samalle viivalle oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Käskemme ihmisiä lukemaan ja kuulemaan oikeita uutisia somemyllyn tai vastamedian sijaan. Varoitamme että ei pidä uskoa propagandaan vaan luottaa faktoihin. Hyvät maamme journalistit, joita arvostan suuresti, <strong>antakaa siihen mahdollisuus!</strong> Älkää leikatko uutisia. Älkää vähentäkö faktoja. Älkää tunkeko sisältöä täyteen hömppää. Tehkää enemmän asiaa eikä jatkuvasti vähemmän. Älkää antako valheelle hyvin petattua kasvun paikkaa.</p><p>On tietenkin mahdollista että kuulun vain johonkin sammalta kasvavaan, häviävään ryhmään ihmisiä jotka arvostavat uutisointia. Täten media siis vain tuottaa sitä mitä kansa nykyään haluaa. Jos näin on, mikäs minä olen kansan tahtoa kieltämään. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että media voi katsoa ihan itse peiliin etsiessään syitä valheen ja vihan kasvulle ihmisten uutisvirrassa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäläiset trollaavat, kiinalaiset ja amerikkalaiset trollaavat, valemediat jylläävät ja oikea journalismi kärsii. Tämän me tiedämme. Minä alan tulla siihen tulokseen, että perinteinen media tekee tämän liian helpoksi - enkä puhu nyt journalismin tasosta, vaan uutisoinnin määrästä. Kerrankin meillä on ongelma jonka voisi helposti korjata.

Ylen minuutit

Heitetäänpä alkuun lukua prioriteeteista. Yle Puheen keskivertopäivässä vie politiikkaradio 30 minuuttia ja vastaavasti urheiluradio 222 minuuttia (lähde). Yle on myös kautta linjan lyhentänyt uutislähetyksiä. Päivän pitkät uutislähetykset olivat 20 minuuttia, sitten 15, nyt 10. Perusuutiset olivat 5 minuuttia, sitten 3, nyt lyhimmillään hieman yli minuutin. Uutisten saama tila ohjelmassa on entistä pienempi. Uutisten sisällöstä uutisia on yhä vähemmän, kun julkkisjutut ja vastaavat tunkevat lähetyksiin. Asiaohjelmat vähenevät ja korvataan lifestyle-ohjelmilla, vai mitä on esimerkiksi saatu Ajankohtaisen Ykkösen tilalle?

Aamulehti ei ole pöllömpi sanomalehti, mutta uutisten määrä vähenee. Uutisasialle on tilaa enää viitenä tai kuutena päivänä viikossa ja uutiset saavat mahtua yhä pienemmälle määrälle palstamillimetrejä. Sen sijaan fiilisjuttuja ja "julkkis kertoo miten ihanaa/kauheaa kaikki on" tarinoita. Toki ajoittain näiden sijalla on täysin erinomaisia taustoittavia historiallisia artikkeleja tai vastaavia, mutta niiden osuus pienenee. Myös kulttuurin perinteiset teos- ja luomiskertomukset ovat tehneet tilaa somejulkkisten fiilistelylle.

Isäni antoi hieman kritiikkiä Talouselämä-lehdelle sen osalta miten asiantuntijatekstien osuus oli vähentynyt, siinä missä "esittelyssä kaveri jolla on fiilis" -tyyppisten juttujen määrä lisääntyy. Ei tuottanut suurta vaikeutta saada vastaavia kommentteja useilta eri ikäisiltä, eri talouslehtien lukijoilta. Asiantuntijatekstin määrä vähenee kun kokemusasiantuntijat valtaavat alaa. Miksi analysoida taloutta kun voidaan kuulla miten startup-pomo yhdistää joka aamu mäkihyppyjoogan ja paljasjalkamaratonin.

Annan tuomion

Kritisoimme siitä miten kokemusasiantuntijat laitetaan samalle viivalle oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Käskemme ihmisiä lukemaan ja kuulemaan oikeita uutisia somemyllyn tai vastamedian sijaan. Varoitamme että ei pidä uskoa propagandaan vaan luottaa faktoihin. Hyvät maamme journalistit, joita arvostan suuresti, antakaa siihen mahdollisuus! Älkää leikatko uutisia. Älkää vähentäkö faktoja. Älkää tunkeko sisältöä täyteen hömppää. Tehkää enemmän asiaa eikä jatkuvasti vähemmän. Älkää antako valheelle hyvin petattua kasvun paikkaa.

On tietenkin mahdollista että kuulun vain johonkin sammalta kasvavaan, häviävään ryhmään ihmisiä jotka arvostavat uutisointia. Täten media siis vain tuottaa sitä mitä kansa nykyään haluaa. Jos näin on, mikäs minä olen kansan tahtoa kieltämään. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että media voi katsoa ihan itse peiliin etsiessään syitä valheen ja vihan kasvulle ihmisten uutisvirrassa.

]]>
5 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250673-tilaa-valemedialle#comments Journalismi Uutiset Valemedia Fri, 09 Feb 2018 06:30:00 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250673-tilaa-valemedialle
Tosiviestimen valeuutinen? http://myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248060-tosiviestimen-valeuutinen <p><strong>YLE/Uutiset uutisoi Pohjois-Korean biologisia aseita koskevia juttuja maailmalta.&nbsp; Jutussa on virheellinen lainaus joka vääntää tarinaan kummallisen juonteen.&nbsp; Onko YLEn journalistinen ote lipsunut tarkoituksella vai onko toimittaja ollut &quot;vain&quot; välinpitämätön?</strong></p><p><br />YLE/Uutiset on 20/12 -17 julkaissut&nbsp;<a href="https://yle.fi/uutiset/3-9986417">nettijutun</a>&nbsp;Pohjois-Korean (oik.&nbsp;조선민주주의인민공화국,&nbsp;transl. Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk, suom. Korean demokraattinen kansantasavalta) kemiallisista ja biologisista aseista.&nbsp; Lehti käytti lähteenään israelilaista&nbsp;<a href="https://www.haaretz.com/world-news/1.830119">Haaretz-sanomalehteä</a>.&nbsp; Juttu on nimikoitu Risto Mattila -nimiselle toimittajalle.</p><p><br />Yle otsikoi juttunsa &quot;<em>Lehdet: Pohjois-Korea havittelee seuraavaksi pernaruttoa levittäviä ohjuksia</em>&quot;.&nbsp; Sillä YLE ikäänkuin vetäytyy vastuusta jutussaan ja &quot;vain&quot; kertoo viattomasti mitä muut ovat kertoneet.&nbsp; &nbsp;Sinällään niinhän juttu meneekin.&nbsp; Ylen toimitus on vain keittänyt Haaretzin ja japanilaisen&nbsp;<a href="http://www.asahi.com/ajw/articles/AJ201712200036.html">Asahi Sinbun</a>&nbsp;-lehden jutuista uutta huttua.&nbsp; Ne taas ovat käyttäneet lähteinään USA:sta ja Korean tasavallasta (Etelä-Korea) peräisin olevia, nimettömiksi jääviä lähteitä.&nbsp; YLE kuten nekin esittävät tarinansa ilman julkilausuttua lähdekritiikkiä.</p><p><br />Tämä meno sinällään ei ole mitään uutta eikä provosoisi minua kirjoittamaan tämänvertaistakaan plokikirjoitusta. Sen sijaan YLEn uutisessa esitetään kummallinen väite: &quot;<em>Haaretz kertoo, että Pohjois-Korea on hiljattain ilmoittanut, että maalla on 2 500 &ndash; 5 000 tonnin kemiallisten aseiden varastot. Ja se kykenee tuottamaan myös biologisia aseita, kuten pernaruttoa tai isorokkoa.</em>&quot;.&nbsp;</p><p><br />&nbsp;Kummallista minusta on, että P.Korea olisi jotakin tuollaista &quot;tunnustanut&quot; ja tapa kytkeä se muuhun ilmaisuun.&nbsp; Meninpä siis kaivamaan Haarezin jutun johon YLE ei tarjonnut suoraa linkkiä kuten muutamaan muuhun viittaamaansa lähteeseen. Löytyihän se kuitenkin helposti googlettamalla YLEn kuvassa olleen otsikon perusteella.<br /><br />Haaretzin jutussa ei kuitenkaan kerrota P.Korean tunnustaneen yhtään mitään vaan, että kemiallisten aseiden varastojen koosta on kertonut E.Korea. Suoraan Haaretzin omilla sanoilla:&nbsp;&quot;<em>North Korea has a store of between 2,500 and 5,000 tons of chemical weapons, South Korea has previously said, adding that it was capable of producing biological agents like anthrax and smallpox.</em>&quot;.&nbsp; (Lienee sivuseikan kimpussa jos kysyy, että kuka tai mikä E.Koreassa on kertonut vaiko ihan koko valtio yhteen ääneen)</p><p>&nbsp;</p><p>Mikä on siis YLEn tarkoitus tässä? Onko se a) yritys saattaa P.Korea entistä omituisempaan valoon vai b) välinpitämättömyys koska kaikki kummallisuus ja pahuus P.Koreasta kerrottuna menee läpi? Etenkin kun jos joku uskaltautuu huomauttamaan juttujen ristiriitaisuuksista, hänet voi peikotella hiljaiseksi tai jos se ei toimi, haukkua menneisyydessä eläväksi stallarimaolaiseksi Kim:ien dynastian hännystelijäksi ja hirveyksien puolustajaksi.<br /><br />Erityisen kummalliseksi YLEn jutun toimitustapa muuttui kun laitoin siitä palautetta&nbsp; toimitukselle heidän jokaisen jutun yhteydessä olevan palautetoiminnon kautta. Juttua oli toki korjattu jo aiemmin mutta nyt ei tapahtunut mitään.&nbsp; Ainakaan perjantain puoleen päivään mennessä juttua ei oltu korjattu. Onko YLElle siis juttujen virheet yhdentekeviä vai onko nimen omaan tarkoituskin harhauttaa tuolla tavalla. Eiväthän ihmiset juurikaan harjoita lähdekritiikkiä ja tarkista n.s. läntisiä laatutiedonlevitteiden faktoja.&nbsp;<br /><br />Missä siis menee n.s. valemedian ja tosimedian välinen raja? Kummalla puolella rajaa YLE on? Ja onko se sillä puolella jolla se ja sen omistajat haluaisivat sen olevan? Miten n.s. julkinen palvelu liittyy objektiivisuuteen ja faktojen tarkistamiseen?</p><p>&nbsp;</p><p>Samaan aikaan kun toivon YLEn harjoittavan itsetutkiskelua, toivoisin ihmisten harjoittelevan ja harjoittavan medialukutaitojaan.&nbsp; Kannattaa käydä kurkkimassa mitä ne lähteet olivatkaan ja miten niitä on käytetty aiemmin luotettavanakin pidettyjen tiedonlevitteiden jutuissa.<br />&nbsp;</p><p>---</p><p>Tuoteseloste: Tämä juttu koskee YLEn uutisointia eikä Korean demokraattisen kansantasavallan aseistusta.</p><p>---<br />Julkaisen tämän myös <a href="https://myyrantyo.blogspot.fi/">Myyräntyötä-plokissani</a>.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> YLE/Uutiset uutisoi Pohjois-Korean biologisia aseita koskevia juttuja maailmalta.  Jutussa on virheellinen lainaus joka vääntää tarinaan kummallisen juonteen.  Onko YLEn journalistinen ote lipsunut tarkoituksella vai onko toimittaja ollut "vain" välinpitämätön?


YLE/Uutiset on 20/12 -17 julkaissut nettijutun Pohjois-Korean (oik. 조선민주주의인민공화국, transl. Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk, suom. Korean demokraattinen kansantasavalta) kemiallisista ja biologisista aseista.  Lehti käytti lähteenään israelilaista Haaretz-sanomalehteä.  Juttu on nimikoitu Risto Mattila -nimiselle toimittajalle.


Yle otsikoi juttunsa "Lehdet: Pohjois-Korea havittelee seuraavaksi pernaruttoa levittäviä ohjuksia".  Sillä YLE ikäänkuin vetäytyy vastuusta jutussaan ja "vain" kertoo viattomasti mitä muut ovat kertoneet.   Sinällään niinhän juttu meneekin.  Ylen toimitus on vain keittänyt Haaretzin ja japanilaisen Asahi Sinbun -lehden jutuista uutta huttua.  Ne taas ovat käyttäneet lähteinään USA:sta ja Korean tasavallasta (Etelä-Korea) peräisin olevia, nimettömiksi jääviä lähteitä.  YLE kuten nekin esittävät tarinansa ilman julkilausuttua lähdekritiikkiä.


Tämä meno sinällään ei ole mitään uutta eikä provosoisi minua kirjoittamaan tämänvertaistakaan plokikirjoitusta. Sen sijaan YLEn uutisessa esitetään kummallinen väite: "Haaretz kertoo, että Pohjois-Korea on hiljattain ilmoittanut, että maalla on 2 500 – 5 000 tonnin kemiallisten aseiden varastot. Ja se kykenee tuottamaan myös biologisia aseita, kuten pernaruttoa tai isorokkoa.". 


 Kummallista minusta on, että P.Korea olisi jotakin tuollaista "tunnustanut" ja tapa kytkeä se muuhun ilmaisuun.  Meninpä siis kaivamaan Haarezin jutun johon YLE ei tarjonnut suoraa linkkiä kuten muutamaan muuhun viittaamaansa lähteeseen. Löytyihän se kuitenkin helposti googlettamalla YLEn kuvassa olleen otsikon perusteella.

Haaretzin jutussa ei kuitenkaan kerrota P.Korean tunnustaneen yhtään mitään vaan, että kemiallisten aseiden varastojen koosta on kertonut E.Korea. Suoraan Haaretzin omilla sanoilla: "North Korea has a store of between 2,500 and 5,000 tons of chemical weapons, South Korea has previously said, adding that it was capable of producing biological agents like anthrax and smallpox.".  (Lienee sivuseikan kimpussa jos kysyy, että kuka tai mikä E.Koreassa on kertonut vaiko ihan koko valtio yhteen ääneen)

 

Mikä on siis YLEn tarkoitus tässä? Onko se a) yritys saattaa P.Korea entistä omituisempaan valoon vai b) välinpitämättömyys koska kaikki kummallisuus ja pahuus P.Koreasta kerrottuna menee läpi? Etenkin kun jos joku uskaltautuu huomauttamaan juttujen ristiriitaisuuksista, hänet voi peikotella hiljaiseksi tai jos se ei toimi, haukkua menneisyydessä eläväksi stallarimaolaiseksi Kim:ien dynastian hännystelijäksi ja hirveyksien puolustajaksi.

Erityisen kummalliseksi YLEn jutun toimitustapa muuttui kun laitoin siitä palautetta  toimitukselle heidän jokaisen jutun yhteydessä olevan palautetoiminnon kautta. Juttua oli toki korjattu jo aiemmin mutta nyt ei tapahtunut mitään.  Ainakaan perjantain puoleen päivään mennessä juttua ei oltu korjattu. Onko YLElle siis juttujen virheet yhdentekeviä vai onko nimen omaan tarkoituskin harhauttaa tuolla tavalla. Eiväthän ihmiset juurikaan harjoita lähdekritiikkiä ja tarkista n.s. läntisiä laatutiedonlevitteiden faktoja. 

Missä siis menee n.s. valemedian ja tosimedian välinen raja? Kummalla puolella rajaa YLE on? Ja onko se sillä puolella jolla se ja sen omistajat haluaisivat sen olevan? Miten n.s. julkinen palvelu liittyy objektiivisuuteen ja faktojen tarkistamiseen?

 

Samaan aikaan kun toivon YLEn harjoittavan itsetutkiskelua, toivoisin ihmisten harjoittelevan ja harjoittavan medialukutaitojaan.  Kannattaa käydä kurkkimassa mitä ne lähteet olivatkaan ja miten niitä on käytetty aiemmin luotettavanakin pidettyjen tiedonlevitteiden jutuissa.
 

---

Tuoteseloste: Tämä juttu koskee YLEn uutisointia eikä Korean demokraattisen kansantasavallan aseistusta.

---
Julkaisen tämän myös Myyräntyötä-plokissani.

]]>
8 http://myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248060-tosiviestimen-valeuutinen#comments Journalismi Pohjois-Korea Valemedia Yleisradio Fri, 22 Dec 2017 11:29:18 +0000 Jorma Myyryläinen http://myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248060-tosiviestimen-valeuutinen
Niinistöt hermostuivat, yksi sun toinen — syynä Venäjän reaktio? http://polinakopylova.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247882-niinistot-hermostuivat-yksi-sun-toinen-syyna-venajan-reaktio <p>Helsingin Sanomien ympärille kahdessa vuorokaudessa noussut myrsky otti muodon ja mittakaavan, joka on jo itsessään pohdinnan arvoinen itse HS:n jutun ja sen julkaisemisen seurausten lisäksi.</p><p>On täysin ymmärrettävä, miksi toimittaja Laura Halmisen kotiin kohdistunut erityiskotietsintä nostatti rajuja reaktioita, ja toi keskustelupalstoille vertailuja Turkin ja Venäjän median tilanteisiin. Toimenpiteen poikkeuksellisuudesta on jo tarpeeksi julkisesti pohdittu, joten en ryhdy toistamaan asiaan liittyviä itsestäänselvyyksiä.</p><p>Sen sijaan kiinnitän alussa huomiota siihen, että viime aikoina julkisesta hermostumisesta medialle on tullut valtion päämiestemme tapa. Suuntaa näytti pääministeri Juha Sipilä hermostumalla YLE:lle, tarkemmin sen silloiselle toimittajalle Salla Vuorikoskelle. Tämän jälkeen medialle ärähtämisestä alkoi tulla salonkikelpoinen.</p><p>Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön hermostuminen Hesarin jutusta näyttää ainakin pintapuolisesti olevan samaa mallia - samanlaisine seurauksineen. Hänen hermostuksensa paine kohdistuu toimituksen kautta toimittajiin, ja pääkärsijäksi valikoituu turvallisuuspoliittisista jutuistaan tunnettu Halminen.</p><p>Spekuloimatta sen kummemmin sitä, että kummassakin tapauksessa paine jostain syystä tuntuu enemmän juuri naistoimittajan kohdalla &mdash; lienee tosiaan sattuma, sillä kaksi tapausta eivät ole mikä relevantti luku edes tällaisessa pika-analyysissa &mdash; huomauttaisin, että Sauli Niinistön hermostumien syy on selkeästi asiallisempi, kuin aikoinaan oli pääministeri Juha Sipilän.&nbsp;</p><p>Ensimmäisessä virallisessa reaktiossaan presidentti nosti esiin huolensa maan turvallisuudesta. Hänen vanaveteensä purjehti myös puolustusministeri Jussi Niinistö kantaen samaa huolta kansallisesta turvallisuudesta sekä Suomen suhteista muihin maihin.</p><p>Tämä näkemys &mdash; etenkin presidentti Niinistön suulla ilmaistuna &mdash; asetti erittäin vahvan vektorin koko keskustelulle: sen lukuisat osapuolet, kuten poliitikot, asiantuntijat, vaikuttajat, bloggarit sun muut huolestuneet kansalaiset alkoivat asettua riviin sen mukaan, mitä he näkivät tässä itselleen tärkeimmäksi &mdash; lehdistövapauden tai valtion turvallisuuden.&nbsp;</p><p>Asiaa ei paljon auttanut Helsingin Sanomien erittäin asiallinen itsekritiikki eikä se, että koko jutun tarkoitus oli aloittaa keskustelu tiedustelulainsäädännöstä.&nbsp;</p><p>Lapsi meni pesuveden mukaan pönttöön asti. Presidentin hermostuminen hallitsi keskustelua sen vahvemmin mitä kiihkeämmin vuodosta uutisoitiin itärajan toisella puolella, Venäjällä. Sekä itse vuoto että rikostutkinta ja sen edellyttämät toimenpiteet tarjosivat venäläismedialle paljon herkullisia eväitä pureskeltavaksi &mdash; ja johan leuat alkoivat käydä. Venäjän &rdquo;eduskunnassa&rdquo; duumassa Suomen&nbsp; harjoittama tiedustelutoiminta luokiteltiin &rdquo;odottamattomaksi&rdquo; ja siitä oltiin näyttävästi tyrmistyneitä &mdash; muun muassa sen takia, että puolueettoman Suomen keräämät tiedot voivat päätyä NATO:n jäsenmaille. Naapurimaan media tuohtui myös siitä, että Viestikoekeskuksen (vanha) raportti käsitteli Venäjää 40:llä sivulla ja länsimaita vain kolmella sivulla &mdash; huomatkaa, jo vuonna 2005, täysin toisenlaisessa ulkopoliittisessa tilanteessa, kaksi vuotta ennen Putinin München -puhetta, kolme vuotta ennen Georgian sotaa ja yhdeksän vuotta ennen Krimin miehitystä.&nbsp;</p><p>Mitä tämä kertoo suomalaiselle lukijalle? Sen, että lainsäädännön puutteista huolimatta maassa on tiedustelupalvelu ja se voi hyvin suomettumisesta, YYA:sta ja muista pitkistä poliittisista perinteistä huolimatta. Niin kuin seksi sellaisessa mukavassa tavallisessa perheessä: siitä ei puhuta, vaikka suhde toimii mainiosti.</p><p>Nyt tehdään mielikuvitusharjoitus ja hypätään venäläisen lukijan saappaisiin. Mitä kertoo Viestikoekeskuksen toiminta rajan toisella puolella?</p><p>Aivan. Suomen valtion viranomaisten kaksinaamaisuudesta, ylimielisyydestä sekä yleisestä kieroudesta. Siitä, että Suomi ei arvosta omaa erityissuhdetta Venäjän kanssa ja yrittää ikään kuin tehdä &rdquo;janukovitšit&rdquo; koettamalla hyötyä sekä suhteestaan Venäjään että Euroopan unioniin. Tätä Venäjän hallitsijat eivät siedä, ja juuri vastaavasta oli kyse niin vanhassa Zavidovo-vuodossa sekä Georgian ja Ukrainan sotaoperaatioissa. Venäjä pyrki turvaamaan kumppanuudessa itselleen ehdottoman ykkössijan ja etuaseman liittäen kumppanimaan etupiiriinsä. Venäjän näkökulmasta etupiiriin kuuluminen on kumppanivaltion kiistaton etu ja jopa kunnia. Mikäli tämä ei onnistu, tilanne etupiiristä irtautuvassa maassa yritetään saada mahdollisimman kaoottiseksi &mdash; niin, jopa sotimalla.&nbsp;</p><p>Suomen tapauksessa tilanne tosiaan tuskin etenee tällä hetkellä sotatoimiin asti. Talvisota oli karu oppi myös Venäjälle, vaikka (ja siksi) siitä ei sikäläisissä koulukirjoissa kerrota. Mutta sen tosiasian julkinen käsittely, että pienenä ja harmittomana koettu naapuri on vuosia harjoittanut itsenäistä tiedustelutuomintaa ja&nbsp; tehnyt tarkkaa ja osuvaa analyysia, on suurelle ja mahtavalle harmiksi.&nbsp;</p><p>Nimenomaan, ei niin että harmi olisi varsinaisesti tiedustelutoiminta (kaikkihan sitä&hellip;) vaan sen julki tuleminen ja julkinen käsittely toisasiana &mdash; &rdquo;että kehtaavat!&rdquo;. Olettaisin tasavallan presidentin hermostumisen ytimessä olevan juuri sen, että Venäjä kokee Suomen &rdquo;kehtaamisen&rdquo; tiedustelurintamalla julkisena nöyryytyksenä, jota seuraa mahdollisesti tapahtuneen nihkeä käsitteleminen Venäjän kanssa &mdash; vieläpä omien sekä Venäjän presidentin vaalien alla. Mutta ilmeisesti mitään tällaista ei seuraakaan.&nbsp;</p><p>Tähän viittaa välillisesti viittaa presidentin lause Helsingin Sanomille annetussa haastattelussa &mdash; Niinistöhän ei usko siihen, että vuoto vaikutta Suomen Venäjä -suhteisiin:</p><p>&rdquo;En usko, että vaikuttaa mitenkään. Siellä saattaa olla vähän vahingonilon sekaisia tunteita medioissa.&rdquo;; &rdquo;Kyllä venäläinen tietää, mitä kaikkea tiedustelusektorilla maailmassa tapahtuu. Monissa pöydissä varmaan ihmetellään että viitsivätkin noin ison numeron tehdä.&rdquo;</p><p>Mielestäni tässä huokuu ilmiselvä helpotus. Presidentin mielestä tilanne taitaa olla jo melkein ohi.</p><p>Joten me kansalaiset voimme nyt rauhassa pohtia sitä tulevaa tiedustelulainsäädäntöä, jossa Helsingin Sanomien jutussa oli kyse.</p><p>&nbsp;</p> Helsingin Sanomien ympärille kahdessa vuorokaudessa noussut myrsky otti muodon ja mittakaavan, joka on jo itsessään pohdinnan arvoinen itse HS:n jutun ja sen julkaisemisen seurausten lisäksi.

On täysin ymmärrettävä, miksi toimittaja Laura Halmisen kotiin kohdistunut erityiskotietsintä nostatti rajuja reaktioita, ja toi keskustelupalstoille vertailuja Turkin ja Venäjän median tilanteisiin. Toimenpiteen poikkeuksellisuudesta on jo tarpeeksi julkisesti pohdittu, joten en ryhdy toistamaan asiaan liittyviä itsestäänselvyyksiä.

Sen sijaan kiinnitän alussa huomiota siihen, että viime aikoina julkisesta hermostumisesta medialle on tullut valtion päämiestemme tapa. Suuntaa näytti pääministeri Juha Sipilä hermostumalla YLE:lle, tarkemmin sen silloiselle toimittajalle Salla Vuorikoskelle. Tämän jälkeen medialle ärähtämisestä alkoi tulla salonkikelpoinen.

Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön hermostuminen Hesarin jutusta näyttää ainakin pintapuolisesti olevan samaa mallia - samanlaisine seurauksineen. Hänen hermostuksensa paine kohdistuu toimituksen kautta toimittajiin, ja pääkärsijäksi valikoituu turvallisuuspoliittisista jutuistaan tunnettu Halminen.

Spekuloimatta sen kummemmin sitä, että kummassakin tapauksessa paine jostain syystä tuntuu enemmän juuri naistoimittajan kohdalla — lienee tosiaan sattuma, sillä kaksi tapausta eivät ole mikä relevantti luku edes tällaisessa pika-analyysissa — huomauttaisin, että Sauli Niinistön hermostumien syy on selkeästi asiallisempi, kuin aikoinaan oli pääministeri Juha Sipilän. 

Ensimmäisessä virallisessa reaktiossaan presidentti nosti esiin huolensa maan turvallisuudesta. Hänen vanaveteensä purjehti myös puolustusministeri Jussi Niinistö kantaen samaa huolta kansallisesta turvallisuudesta sekä Suomen suhteista muihin maihin.

Tämä näkemys — etenkin presidentti Niinistön suulla ilmaistuna — asetti erittäin vahvan vektorin koko keskustelulle: sen lukuisat osapuolet, kuten poliitikot, asiantuntijat, vaikuttajat, bloggarit sun muut huolestuneet kansalaiset alkoivat asettua riviin sen mukaan, mitä he näkivät tässä itselleen tärkeimmäksi — lehdistövapauden tai valtion turvallisuuden. 

Asiaa ei paljon auttanut Helsingin Sanomien erittäin asiallinen itsekritiikki eikä se, että koko jutun tarkoitus oli aloittaa keskustelu tiedustelulainsäädännöstä. 

Lapsi meni pesuveden mukaan pönttöön asti. Presidentin hermostuminen hallitsi keskustelua sen vahvemmin mitä kiihkeämmin vuodosta uutisoitiin itärajan toisella puolella, Venäjällä. Sekä itse vuoto että rikostutkinta ja sen edellyttämät toimenpiteet tarjosivat venäläismedialle paljon herkullisia eväitä pureskeltavaksi — ja johan leuat alkoivat käydä. Venäjän ”eduskunnassa” duumassa Suomen  harjoittama tiedustelutoiminta luokiteltiin ”odottamattomaksi” ja siitä oltiin näyttävästi tyrmistyneitä — muun muassa sen takia, että puolueettoman Suomen keräämät tiedot voivat päätyä NATO:n jäsenmaille. Naapurimaan media tuohtui myös siitä, että Viestikoekeskuksen (vanha) raportti käsitteli Venäjää 40:llä sivulla ja länsimaita vain kolmella sivulla — huomatkaa, jo vuonna 2005, täysin toisenlaisessa ulkopoliittisessa tilanteessa, kaksi vuotta ennen Putinin München -puhetta, kolme vuotta ennen Georgian sotaa ja yhdeksän vuotta ennen Krimin miehitystä. 

Mitä tämä kertoo suomalaiselle lukijalle? Sen, että lainsäädännön puutteista huolimatta maassa on tiedustelupalvelu ja se voi hyvin suomettumisesta, YYA:sta ja muista pitkistä poliittisista perinteistä huolimatta. Niin kuin seksi sellaisessa mukavassa tavallisessa perheessä: siitä ei puhuta, vaikka suhde toimii mainiosti.

Nyt tehdään mielikuvitusharjoitus ja hypätään venäläisen lukijan saappaisiin. Mitä kertoo Viestikoekeskuksen toiminta rajan toisella puolella?

Aivan. Suomen valtion viranomaisten kaksinaamaisuudesta, ylimielisyydestä sekä yleisestä kieroudesta. Siitä, että Suomi ei arvosta omaa erityissuhdetta Venäjän kanssa ja yrittää ikään kuin tehdä ”janukovitšit” koettamalla hyötyä sekä suhteestaan Venäjään että Euroopan unioniin. Tätä Venäjän hallitsijat eivät siedä, ja juuri vastaavasta oli kyse niin vanhassa Zavidovo-vuodossa sekä Georgian ja Ukrainan sotaoperaatioissa. Venäjä pyrki turvaamaan kumppanuudessa itselleen ehdottoman ykkössijan ja etuaseman liittäen kumppanimaan etupiiriinsä. Venäjän näkökulmasta etupiiriin kuuluminen on kumppanivaltion kiistaton etu ja jopa kunnia. Mikäli tämä ei onnistu, tilanne etupiiristä irtautuvassa maassa yritetään saada mahdollisimman kaoottiseksi — niin, jopa sotimalla. 

Suomen tapauksessa tilanne tosiaan tuskin etenee tällä hetkellä sotatoimiin asti. Talvisota oli karu oppi myös Venäjälle, vaikka (ja siksi) siitä ei sikäläisissä koulukirjoissa kerrota. Mutta sen tosiasian julkinen käsittely, että pienenä ja harmittomana koettu naapuri on vuosia harjoittanut itsenäistä tiedustelutuomintaa ja  tehnyt tarkkaa ja osuvaa analyysia, on suurelle ja mahtavalle harmiksi. 

Nimenomaan, ei niin että harmi olisi varsinaisesti tiedustelutoiminta (kaikkihan sitä…) vaan sen julki tuleminen ja julkinen käsittely toisasiana — ”että kehtaavat!”. Olettaisin tasavallan presidentin hermostumisen ytimessä olevan juuri sen, että Venäjä kokee Suomen ”kehtaamisen” tiedustelurintamalla julkisena nöyryytyksenä, jota seuraa mahdollisesti tapahtuneen nihkeä käsitteleminen Venäjän kanssa — vieläpä omien sekä Venäjän presidentin vaalien alla. Mutta ilmeisesti mitään tällaista ei seuraakaan. 

Tähän viittaa välillisesti viittaa presidentin lause Helsingin Sanomille annetussa haastattelussa — Niinistöhän ei usko siihen, että vuoto vaikutta Suomen Venäjä -suhteisiin:

”En usko, että vaikuttaa mitenkään. Siellä saattaa olla vähän vahingonilon sekaisia tunteita medioissa.”; ”Kyllä venäläinen tietää, mitä kaikkea tiedustelusektorilla maailmassa tapahtuu. Monissa pöydissä varmaan ihmetellään että viitsivätkin noin ison numeron tehdä.”

Mielestäni tässä huokuu ilmiselvä helpotus. Presidentin mielestä tilanne taitaa olla jo melkein ohi.

Joten me kansalaiset voimme nyt rauhassa pohtia sitä tulevaa tiedustelulainsäädäntöä, jossa Helsingin Sanomien jutussa oli kyse.

 

]]>
30 http://polinakopylova.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247882-niinistot-hermostuivat-yksi-sun-toinen-syyna-venajan-reaktio#comments Kotimaa Journalismi Suomen ja Venäjän suhteet Turpo viestikoekeskus #turpo Tue, 19 Dec 2017 08:15:39 +0000 Polina Kopylova http://polinakopylova.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247882-niinistot-hermostuivat-yksi-sun-toinen-syyna-venajan-reaktio
Yle-verolla saa ja hevosella pääsee? http://nurmenmarkku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247861-yle-verolla-saa-ja-hevosella-paasee <p>Yleisradion Teksti-TV vetelee viimeisiään.</p><p>Kuolinkorinat osoittavat selvästi, ettei palvelua enää mitenkään kehitetä tai tarvita.</p><p>&rdquo;Palvelun&rdquo; etusivu toki tarjoaa huikeaa journalismia. Ja toimituksellista vastakkainasettelua niin, että huimaa.</p><p>Juuri tätä kirjoittaessani sieltä löytyi tällaiset otsikot alusta ja lopusta: <strong>105 KRP: Tuhottiinko aineistoa?</strong> ja</p><p><strong>280-281 Jokerit ja Toljatti vastakkain</strong>.</p><p>Helsingin Sanomien skuuppi Viestikoekeskuksesta ja sen poliisitutkinta on melko poikkeuksellinen asia Suomessa. Samankokoisella fontilla raportoitu Hjallis Harkimon Jokerien KHL-ottelu on vain yksi ammattiurheilutapahtuma monien joukossa. Sitä paitsi KHL:ää ei pelata Suomessa muualla kuin Hartwall(piilomainos)-Areenalla.</p><p>Ilmeisesti Teksti-TV:n toimittajat ovat urheiluhulluja, sillä muuten ei voi ymmärtää vaikkapa jatkuvia uutisia siitä, kuinka Lauri Markkanen on onnistunut siirtotyöläisen arjessa USA:n hikisissä halleissa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yleisradion Teksti-TV vetelee viimeisiään.

Kuolinkorinat osoittavat selvästi, ettei palvelua enää mitenkään kehitetä tai tarvita.

”Palvelun” etusivu toki tarjoaa huikeaa journalismia. Ja toimituksellista vastakkainasettelua niin, että huimaa.

Juuri tätä kirjoittaessani sieltä löytyi tällaiset otsikot alusta ja lopusta: 105 KRP: Tuhottiinko aineistoa? ja

280-281 Jokerit ja Toljatti vastakkain.

Helsingin Sanomien skuuppi Viestikoekeskuksesta ja sen poliisitutkinta on melko poikkeuksellinen asia Suomessa. Samankokoisella fontilla raportoitu Hjallis Harkimon Jokerien KHL-ottelu on vain yksi ammattiurheilutapahtuma monien joukossa. Sitä paitsi KHL:ää ei pelata Suomessa muualla kuin Hartwall(piilomainos)-Areenalla.

Ilmeisesti Teksti-TV:n toimittajat ovat urheiluhulluja, sillä muuten ei voi ymmärtää vaikkapa jatkuvia uutisia siitä, kuinka Lauri Markkanen on onnistunut siirtotyöläisen arjessa USA:n hikisissä halleissa.

]]>
1 http://nurmenmarkku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247861-yle-verolla-saa-ja-hevosella-paasee#comments Journalismi Suhteellisuudentaju Yle-vero Mon, 18 Dec 2017 19:01:30 +0000 Markku Nurmi http://nurmenmarkku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247861-yle-verolla-saa-ja-hevosella-paasee
Eräs viikonloppu http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247819-eras-viikonloppu <p>HS julkaisee salaista materiaalia. Viranomaiset tyrmistyvät. Presidentti twiittaa tyrmistystään. Kansa tyrmistyy. HS toimitus peruuttaa ja jättää julkaisematta juttusarjan seuraavan osan. Sanoman hallitus vaatii ylimääräisessä kokouksessa selvitystä. Asiaan oli pakko puuttua ennen kuin kuluttajat äänestävät jaloillaan. Kansanedustaja Kärnä syyttää puolustusvoimia laittomasta tiedustelusta ja vaatii presidentti Niinistöä vastuuseen. Ylilyönti jota Kärnä myöhemmin pahoittelee.</p><p>Seuraavaksi poliisin kotietsintä toimittajan kotiin. Savua ja dramatiikkaa. Lähdesuojan alaista materiaalia takavarikkoon ilman tuomioistuimen lupaa, jota ei poikkeustapauksissa toki tarvita. Pahalta se silti näyttää. Seuraavaksi arvatenkin huolestuvat päätoimittajat ja muu mediaväki. Kohta puhutaan jo ihmisoikeuksista ja isänmaallisuudesta toistensa ääripäinä.</p><p>Tämä tapahtumasarja on vasta alussa ja menossa nyt sellaisille raiteille, joilla junaa ei enää kohta pysty pysäyttämään, vaikka halua siihen löytyisi. Presidentinvaalit lisää kierroksia, uuden tiedustelulain käsittely määräenemmistövaateineen lisää kierroksia, Suomi 100 ja kaikki siihen liittyvä tunnelataus lisää kierroksia, maailmanpolitiikka ympärillämme lisää kierroksia, YLEn aiemmat tapahtumat ja journalismin yleinen ahdinko lisää kierroksia.</p><p>Syvää vahinkoa avoimuudelle, luottamukselle, Hesarille, poliisille, puolustusvoimille ja läpinäkyvyydelle. Eripuraa lukuisten eri porukoiden välille. Syytöksiä, solvauksia, vihjailua. Salaliittoteorioita. Kaikkea sitä mitä USAn presidentinvaalien tiimoilla nähtiin ja joka nyt jakaa USAn kipeästi hajalle.</p><p>Entä kuka tästä kaikesta hyötyy? Ei kukaan.</p><p>Tämä juna kannattaa nyt pysäyttää. Muutoin tullaan vahingossa rikkoneeksi todella paljon.</p> HS julkaisee salaista materiaalia. Viranomaiset tyrmistyvät. Presidentti twiittaa tyrmistystään. Kansa tyrmistyy. HS toimitus peruuttaa ja jättää julkaisematta juttusarjan seuraavan osan. Sanoman hallitus vaatii ylimääräisessä kokouksessa selvitystä. Asiaan oli pakko puuttua ennen kuin kuluttajat äänestävät jaloillaan. Kansanedustaja Kärnä syyttää puolustusvoimia laittomasta tiedustelusta ja vaatii presidentti Niinistöä vastuuseen. Ylilyönti jota Kärnä myöhemmin pahoittelee.

Seuraavaksi poliisin kotietsintä toimittajan kotiin. Savua ja dramatiikkaa. Lähdesuojan alaista materiaalia takavarikkoon ilman tuomioistuimen lupaa, jota ei poikkeustapauksissa toki tarvita. Pahalta se silti näyttää. Seuraavaksi arvatenkin huolestuvat päätoimittajat ja muu mediaväki. Kohta puhutaan jo ihmisoikeuksista ja isänmaallisuudesta toistensa ääripäinä.

Tämä tapahtumasarja on vasta alussa ja menossa nyt sellaisille raiteille, joilla junaa ei enää kohta pysty pysäyttämään, vaikka halua siihen löytyisi. Presidentinvaalit lisää kierroksia, uuden tiedustelulain käsittely määräenemmistövaateineen lisää kierroksia, Suomi 100 ja kaikki siihen liittyvä tunnelataus lisää kierroksia, maailmanpolitiikka ympärillämme lisää kierroksia, YLEn aiemmat tapahtumat ja journalismin yleinen ahdinko lisää kierroksia.

Syvää vahinkoa avoimuudelle, luottamukselle, Hesarille, poliisille, puolustusvoimille ja läpinäkyvyydelle. Eripuraa lukuisten eri porukoiden välille. Syytöksiä, solvauksia, vihjailua. Salaliittoteorioita. Kaikkea sitä mitä USAn presidentinvaalien tiimoilla nähtiin ja joka nyt jakaa USAn kipeästi hajalle.

Entä kuka tästä kaikesta hyötyy? Ei kukaan.

Tämä juna kannattaa nyt pysäyttää. Muutoin tullaan vahingossa rikkoneeksi todella paljon.

]]>
70 http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247819-eras-viikonloppu#comments Kotimaa Journalismi Tiedustelu Tiedustelulaki Tietovuodot Tietovuoto Mon, 18 Dec 2017 08:45:57 +0000 Mikael Jungner http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247819-eras-viikonloppu
Jyrki Lehtolan kolumni: Hyvät ihmiset (Riku Rantala = paha) http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247714-jyrki-lehtolan-kolumni-hyvat-ihmiset-riku-rantala-paha <p>Nuo asiat on selkeästi todettava, mahdollisimman moneen kertaan. Eikä minulla ole mitään uusiakaan ideoita. Siksi kirjoitan kolumnin jossa haukun Riku Rantalaa. Olen kirjoittanut jo ainakin neljä kertaa kolumnia joissa haukun Riku Rantalaa (<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005490179.html">1</a>,<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001105531.html">2</a>,<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001206559.html">3</a>,<a href="https://www.hs.fi/nyt/art-2000002761109.html">4</a>), mutta miksi keksiä mitään uutta kun vanhoistakin ideoista maksetaan?</p><p>Riku Rantala on tällainen punavihreässä kuplassa asuva kulttuurimarxilaisen suvaitsevaisto-eliitin edustaja. Suomessa puhutaan liikaa rasisteista ja fasisteista, liian vähän puhutaan siitä mitä pahaa Riku Rantala on tehnyt. Tämä on tekopyhää.</p><p>Tähän väliin laitan jonkun vittuilun sukupuolen moninaisuudesta tai muunsukupuolisuudesta. Todella vaikeaa enää keksiä mitään vähemmistöä jota uskaltaisi tällä kolumnipaikalla pilkata, koska Riku Rantalan punavihreässä kuplassa asuva kulttuurimarxilainen suvaitsevaisto-eliitti alkaa muuten vainoamaan. Onneksi uskallan vielä vittuilla sukupuolen moninaisuudelle ja muunsukupuolisille, ainakin tällä lailla sivulauseessa ja epäsuorasti.</p><p>Mutta palataan Riku Rantalaan, ja punavihreässä kuplassa asuvaan kulttuurimarxilaiseen suvaitsevaisto-eliittiin. Se luulee olevansa aina oikeassa. Mutta mitä jos se onkin väärässä, ja mitä jos Hitler onkin oikeassa? Paljon puhutaan siitä kuinka Hitler murhasi miljoonia ihmisiä, ja <a href="https://varisverkosto.com/2017/12/analyysi-ketka-osallistuivat-pvln-itsenaisyyspaivan-kansallissosialistiseen-mielenosoitukseen/">kuinka Suomessakin nyt kansallissosialistit marssivat perussuomalaisten kanssa, ja jakavat Hitler-tarroja</a>. Miksi ei puhuta siitä, kuinka alpakat murhasivat miljoonia ihmisiä?</p><p>Tämä jälleen kerran todistaa punavihreän kuplassa asuvan kulttuurimarxilaisen suvaitsevaisto-eliitin tekopyhyyden.</p><p>Seuraava kolumni Riku Rantalasta ensi viikolla!</p><p><em>Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.</em></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nuo asiat on selkeästi todettava, mahdollisimman moneen kertaan. Eikä minulla ole mitään uusiakaan ideoita. Siksi kirjoitan kolumnin jossa haukun Riku Rantalaa. Olen kirjoittanut jo ainakin neljä kertaa kolumnia joissa haukun Riku Rantalaa (1,2,3,4), mutta miksi keksiä mitään uutta kun vanhoistakin ideoista maksetaan?

Riku Rantala on tällainen punavihreässä kuplassa asuva kulttuurimarxilaisen suvaitsevaisto-eliitin edustaja. Suomessa puhutaan liikaa rasisteista ja fasisteista, liian vähän puhutaan siitä mitä pahaa Riku Rantala on tehnyt. Tämä on tekopyhää.

Tähän väliin laitan jonkun vittuilun sukupuolen moninaisuudesta tai muunsukupuolisuudesta. Todella vaikeaa enää keksiä mitään vähemmistöä jota uskaltaisi tällä kolumnipaikalla pilkata, koska Riku Rantalan punavihreässä kuplassa asuva kulttuurimarxilainen suvaitsevaisto-eliitti alkaa muuten vainoamaan. Onneksi uskallan vielä vittuilla sukupuolen moninaisuudelle ja muunsukupuolisille, ainakin tällä lailla sivulauseessa ja epäsuorasti.

Mutta palataan Riku Rantalaan, ja punavihreässä kuplassa asuvaan kulttuurimarxilaiseen suvaitsevaisto-eliittiin. Se luulee olevansa aina oikeassa. Mutta mitä jos se onkin väärässä, ja mitä jos Hitler onkin oikeassa? Paljon puhutaan siitä kuinka Hitler murhasi miljoonia ihmisiä, ja kuinka Suomessakin nyt kansallissosialistit marssivat perussuomalaisten kanssa, ja jakavat Hitler-tarroja. Miksi ei puhuta siitä, kuinka alpakat murhasivat miljoonia ihmisiä?

Tämä jälleen kerran todistaa punavihreän kuplassa asuvan kulttuurimarxilaisen suvaitsevaisto-eliitin tekopyhyyden.

Seuraava kolumni Riku Rantalasta ensi viikolla!

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

 

]]>
2 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247714-jyrki-lehtolan-kolumni-hyvat-ihmiset-riku-rantala-paha#comments Docventures Fasismi Journalismi Jyrki Lehtola Riku Rantala Sat, 16 Dec 2017 10:54:48 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247714-jyrki-lehtolan-kolumni-hyvat-ihmiset-riku-rantala-paha
Totuudenjälkeistä aikaa ja vaihtoehtoisia faktoja http://elinaseitz.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244870-totuudenjalkeista-aikaa-ja-vaihtoehtoisia-faktoja <p>&nbsp;</p><p>Totuudenjälkeistä aikaa ja vaihtoehtoisia faktoja</p><p>Viime päivinä on jälleen saatu lukea raflaavia otsikkoja, hähää, rakennusten homeongelmat eivät olekaan niin valtaisia kuin on luultu: samalla aineistolla toimittaja olisi saanut myös hyvin toisenlaisia otsikoita laadittua, jos ei olisi ollut tarkoitushakuista ja tiettyjä tahoja kuten rakennusteollisuutta puolustelevaa ja sisäilmaongelmien seurauksia vähättelevää tarkoitusta kirjoituksessa. Tarkoitus lienee antaa vastaiskua sille, että julkisuudessa on paljon puhuttu myös julkisten rakennusten ongelmista, korjausvelasta ja korjaustarpeista. Kansanedustaja Essayah on nostanut esille mm. kasarmien sisäilmaongelmat, mikä on todellinen terveyshaitta ja vaarantaa monen nuoren miehen ja naisen terveyttä. Tästäkään vain ei juuri saisi hiiskua varusmiespalveluksen aikana, tai lyödään korvienvälisairaan, laiskan ja vetelän leimaa yksilöön, vaikka ongelma on rakennuksissa.</p><p>Toinen karu asia on se, että korviin on alkanut kantautua, etteivät lääkärit enää kirjoita sisäilmasta vakavastikaan oireileville ja monin tavoin sairastuneille sairaslomaa, koska eivät koe, että sillä olisi terveydellisiä perusteita. Altistuminen saa siis jatkua, ja oireilu edetä, ihmettelen miksi lääkärit eivät voi perehtyä esimerkiksi tähän ansiokkaaseen materiaaliin, joka kuvaa hyvin selkeästi, miten sisäilmasairaus etenee, ellei sitä saada pysäytettyä &ndash;lähes ainoa toimiva keino on altistumisen pysäyttäminen, ihmisen saaminen pois sairastuttavista tiloista: <a href="http://homepakolaiset.fi/ratkaisuja-sisailmasairaille/sairauden-kolme-astetta/"><u>http://homepakolaiset.fi/ratkaisuja-sisailmasairaille/sairauden-kolme-astetta/</u></a></p><p>Mietin, miten kukaan lääkäri voi todeta, ettei sairaslomalla ole terveydellistä perustetta, kun ihminen on altistunut, oireilee, ja oman terveytensä parhaana tuntijana toteaa, ettei ole työkuntoinen. Kun kyse ei ole laiskuudesta, työhaluttomuudesta, motivaation puutteesta vaan siitä, että ihminen oireilee työpaikan sisäilmasta, ja on esimerkiksi jo vuosia altistunut, niin että vaikutukset alkavat monin tavoin näkyä hänen terveydessään, on mielestäni lääkäriltä epäeettistä olla pitämättä potilaan puolta, vaan vetäytyä esim. Käypä hoito- suosituksen taakse ja samalla vetäytyä omasta lääkärin vastuustaan.</p><p>Kehotan edelleen jokaista lukemaan nämä kaksi: <a href="http://www.epshp.fi/files/2011/Majvik-suositus-SLL-2007.pdf"><u>http://www.epshp.fi/files/2011/Majvik-suositus-SLL-2007.pdf</u></a> ja <a href="http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111"><u>http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111</u></a> ja vertailemaan näitä keskenään. Toinen on todellinen asiantuntijoiden laatima konsensuslauselma (josta voi muistuttaa niitä lääkäreitä, jotka vastaanotoilla mumisevat olevansa konsensuslääkäreitä) ja toinen pienemmän porukan laatima, ilmeisesti tarkoitushakuisesti yhdestä väitöskirjasta poimittu kasa osittain tosia ja osittain vaihtoehtoisia faktoja, jotka vaikeuttavat sisäilmasta sairastuneen asemaa, hoitoon ja tutkimuksiin pääsyä, diagnoosien ja sitä kautta todellisen, tarvittavan hoidon, oikeuksien ja etuuksien saantia.</p><p>Tässä mättää aika monikin asia, ja sisäilmasta sairastuneiden tilanne on tässä maassa heikentynyt entisestään. Siitä huolimatta, että sisäilmaongelmista puhutaan ja rakennusten tilasta ollaan huolissaan, sisäilmasta sairastuneet jätetään vaille riittäviä tutkimuksia, hoitoa, diagnooseja, sairaslomaa, sairauspäivärahaa, kuntoutusta, uudelleenkoulutusta, eläkettä- onko tämä yhteiskunnan tahto ja/vai räikeää heikossa asemassa olevan ihmisryhmän ihmisoikeuksien polkemista?</p><p>Missä ovat lääkärit, jotka puolustavat potilaiden oikeuksia? Missä ovat toimittajat, jotka kirjoittaisivat puolueettomasti ja sitoutumattomasti, eivät tarkoitushakuisesti aiheesta? Tutkivalle journalismille olisi työtä. Majvik2- suosituksen noudattamiselle on huutava tarve, ja käypä hoito- suosituksen hautaamiselle. Puolueettomille ja vakuutusyhtiöiden talutusnuoran ulkopuolella oleville sisäilmapoliklinikoille on todellinen tarve &ndash; mutta tulevatko sellaiset toteutumaan, koska valta on tässä maassa annettu vakuutusyhtiöille, ja todellinen tahto myöntää ihmisille heille kuuluvat oikeudet puuttuu? Raha puhuu, lääkäri vaikenee, toimittaja kirjoittaa. Vaihtoehtoisia faktoja. Elämme todellakin totuudenjälkeisiä aikoja.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Totuudenjälkeistä aikaa ja vaihtoehtoisia faktoja

Viime päivinä on jälleen saatu lukea raflaavia otsikkoja, hähää, rakennusten homeongelmat eivät olekaan niin valtaisia kuin on luultu: samalla aineistolla toimittaja olisi saanut myös hyvin toisenlaisia otsikoita laadittua, jos ei olisi ollut tarkoitushakuista ja tiettyjä tahoja kuten rakennusteollisuutta puolustelevaa ja sisäilmaongelmien seurauksia vähättelevää tarkoitusta kirjoituksessa. Tarkoitus lienee antaa vastaiskua sille, että julkisuudessa on paljon puhuttu myös julkisten rakennusten ongelmista, korjausvelasta ja korjaustarpeista. Kansanedustaja Essayah on nostanut esille mm. kasarmien sisäilmaongelmat, mikä on todellinen terveyshaitta ja vaarantaa monen nuoren miehen ja naisen terveyttä. Tästäkään vain ei juuri saisi hiiskua varusmiespalveluksen aikana, tai lyödään korvienvälisairaan, laiskan ja vetelän leimaa yksilöön, vaikka ongelma on rakennuksissa.

Toinen karu asia on se, että korviin on alkanut kantautua, etteivät lääkärit enää kirjoita sisäilmasta vakavastikaan oireileville ja monin tavoin sairastuneille sairaslomaa, koska eivät koe, että sillä olisi terveydellisiä perusteita. Altistuminen saa siis jatkua, ja oireilu edetä, ihmettelen miksi lääkärit eivät voi perehtyä esimerkiksi tähän ansiokkaaseen materiaaliin, joka kuvaa hyvin selkeästi, miten sisäilmasairaus etenee, ellei sitä saada pysäytettyä –lähes ainoa toimiva keino on altistumisen pysäyttäminen, ihmisen saaminen pois sairastuttavista tiloista: http://homepakolaiset.fi/ratkaisuja-sisailmasairaille/sairauden-kolme-astetta/

Mietin, miten kukaan lääkäri voi todeta, ettei sairaslomalla ole terveydellistä perustetta, kun ihminen on altistunut, oireilee, ja oman terveytensä parhaana tuntijana toteaa, ettei ole työkuntoinen. Kun kyse ei ole laiskuudesta, työhaluttomuudesta, motivaation puutteesta vaan siitä, että ihminen oireilee työpaikan sisäilmasta, ja on esimerkiksi jo vuosia altistunut, niin että vaikutukset alkavat monin tavoin näkyä hänen terveydessään, on mielestäni lääkäriltä epäeettistä olla pitämättä potilaan puolta, vaan vetäytyä esim. Käypä hoito- suosituksen taakse ja samalla vetäytyä omasta lääkärin vastuustaan.

Kehotan edelleen jokaista lukemaan nämä kaksi: http://www.epshp.fi/files/2011/Majvik-suositus-SLL-2007.pdf ja http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111 ja vertailemaan näitä keskenään. Toinen on todellinen asiantuntijoiden laatima konsensuslauselma (josta voi muistuttaa niitä lääkäreitä, jotka vastaanotoilla mumisevat olevansa konsensuslääkäreitä) ja toinen pienemmän porukan laatima, ilmeisesti tarkoitushakuisesti yhdestä väitöskirjasta poimittu kasa osittain tosia ja osittain vaihtoehtoisia faktoja, jotka vaikeuttavat sisäilmasta sairastuneen asemaa, hoitoon ja tutkimuksiin pääsyä, diagnoosien ja sitä kautta todellisen, tarvittavan hoidon, oikeuksien ja etuuksien saantia.

Tässä mättää aika monikin asia, ja sisäilmasta sairastuneiden tilanne on tässä maassa heikentynyt entisestään. Siitä huolimatta, että sisäilmaongelmista puhutaan ja rakennusten tilasta ollaan huolissaan, sisäilmasta sairastuneet jätetään vaille riittäviä tutkimuksia, hoitoa, diagnooseja, sairaslomaa, sairauspäivärahaa, kuntoutusta, uudelleenkoulutusta, eläkettä- onko tämä yhteiskunnan tahto ja/vai räikeää heikossa asemassa olevan ihmisryhmän ihmisoikeuksien polkemista?

Missä ovat lääkärit, jotka puolustavat potilaiden oikeuksia? Missä ovat toimittajat, jotka kirjoittaisivat puolueettomasti ja sitoutumattomasti, eivät tarkoitushakuisesti aiheesta? Tutkivalle journalismille olisi työtä. Majvik2- suosituksen noudattamiselle on huutava tarve, ja käypä hoito- suosituksen hautaamiselle. Puolueettomille ja vakuutusyhtiöiden talutusnuoran ulkopuolella oleville sisäilmapoliklinikoille on todellinen tarve – mutta tulevatko sellaiset toteutumaan, koska valta on tässä maassa annettu vakuutusyhtiöille, ja todellinen tahto myöntää ihmisille heille kuuluvat oikeudet puuttuu? Raha puhuu, lääkäri vaikenee, toimittaja kirjoittaa. Vaihtoehtoisia faktoja. Elämme todellakin totuudenjälkeisiä aikoja.

                                                          

]]>
0 http://elinaseitz.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244870-totuudenjalkeista-aikaa-ja-vaihtoehtoisia-faktoja#comments Journalismi Käypä hoito Lääkäri Sisäilma Vakuutusyhtiö Mon, 23 Oct 2017 03:55:51 +0000 Elina Seitz http://elinaseitz.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244870-totuudenjalkeista-aikaa-ja-vaihtoehtoisia-faktoja
Nikon radiohaastattelu (2013) http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244646-nikon-radiohaastattelu-2013 <p>Juuri kuuntelin, autoradiostani, Yle Radio ykkösen tervetulleen uusinnan Niklas Herlinin haastattelusta, joka tehtiin vuonna 2013 eli pian sen jälkeen kun hän oli ostanut 10 % Alma-mediasta ja oli siirtymässä sen hallitukseen, jossa aikoi alussa olla &quot;<em>ainoastaan kuunteluoppilaan</em>a&quot; (toimittajana Anna-Liisa Haavikko/kesto 43 min).</p><p>Minulle tämä haastattelu oli ennestään tuntematon ja suosittelen sen kuuntelemista jokaiselle US-blogistanilaiselle. Ensiksi käydään läpi hänen toimittajauraansa (Kauppalehti, Suomen Kuvalehti, Ilta-Sanomat; hän luonnehti itseään siihen aikaan &quot;<em>tekstitykiksi</em>&quot;), jonka jälkeen niin Alma-media, Helsingin Sanomat, Yleisradio kuin maakuntalehdet tarkastellaan, mutta myös niin sanottua <em>huonoa journalismia </em>(esimerkiksi montako miljoonaa Laila Hietamies, Jari Tervo tai Kari Hotakainen ovat tienanneet vuosien saatossa).&nbsp;</p><p>Loppuvaiheessa niin Uusi Suomi kuin sen blogistan saavat ansaittua huomiota.</p><p>Haastattelumatkan varrelta käy selvästi ilmi, ettei Niko tykännyt Ylestä, ei sen 500 miljoonan vuosibudjetista (&quot;<em>rahaa on kuin rantarosvoilla</em>&quot;) saatikka siitä, että Yle osti verorahoillamme vaikkapa laajat&nbsp;esitysoikeudet HBO:n laatutuotantoon (&quot;<em>nokittivat hyvän tuotteen itselleen</em>&quot;).&nbsp;</p><p>Yleisvaikutelmaksi jää, että tämä oli varsin empaattisen miehen sympaattinen haastattelu. Joka tapauksessa Yle Radio ykköselle kiitos sen ajankohtaisesta uusinnasta:</p><p><a href="https://areena.yle.fi/1-1804087" title="https://areena.yle.fi/1-1804087">https://areena.yle.fi/1-1804087</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Juuri kuuntelin, autoradiostani, Yle Radio ykkösen tervetulleen uusinnan Niklas Herlinin haastattelusta, joka tehtiin vuonna 2013 eli pian sen jälkeen kun hän oli ostanut 10 % Alma-mediasta ja oli siirtymässä sen hallitukseen, jossa aikoi alussa olla "ainoastaan kuunteluoppilaana" (toimittajana Anna-Liisa Haavikko/kesto 43 min).

Minulle tämä haastattelu oli ennestään tuntematon ja suosittelen sen kuuntelemista jokaiselle US-blogistanilaiselle. Ensiksi käydään läpi hänen toimittajauraansa (Kauppalehti, Suomen Kuvalehti, Ilta-Sanomat; hän luonnehti itseään siihen aikaan "tekstitykiksi"), jonka jälkeen niin Alma-media, Helsingin Sanomat, Yleisradio kuin maakuntalehdet tarkastellaan, mutta myös niin sanottua huonoa journalismia (esimerkiksi montako miljoonaa Laila Hietamies, Jari Tervo tai Kari Hotakainen ovat tienanneet vuosien saatossa). 

Loppuvaiheessa niin Uusi Suomi kuin sen blogistan saavat ansaittua huomiota.

Haastattelumatkan varrelta käy selvästi ilmi, ettei Niko tykännyt Ylestä, ei sen 500 miljoonan vuosibudjetista ("rahaa on kuin rantarosvoilla") saatikka siitä, että Yle osti verorahoillamme vaikkapa laajat esitysoikeudet HBO:n laatutuotantoon ("nokittivat hyvän tuotteen itselleen"). 

Yleisvaikutelmaksi jää, että tämä oli varsin empaattisen miehen sympaattinen haastattelu. Joka tapauksessa Yle Radio ykköselle kiitos sen ajankohtaisesta uusinnasta:

https://areena.yle.fi/1-1804087

]]>
7 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244646-nikon-radiohaastattelu-2013#comments Hyvä media Journalismi Niklas Herlin Uusi Suomi Wed, 18 Oct 2017 11:05:25 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244646-nikon-radiohaastattelu-2013
Uusi Suomi 10 vuotta! http://joonaskiminki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244208-uusi-suomi-10-vuotta <p>Onnea Uusi Suomi! Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun Uusi Suomi palasi suomalaiselle mediakentälle 16 vuoden hiljaiselon jälkeen &ndash; verkkolehteä edeltäneen paperiversion julkaiseminen loppui laman kourissa 1991.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kymmeneen vuoteen on mahtunut yli 200 000 uutisjuttua, samansuuruinen määrä blogikirjoituksia sekä noin neljä miljoonaa kommenttia näihin. Usarissa ovat kirjoittaneet sulassa sovussa (ja asiaan kuuluvasti joskus <em>ei niin sulassa sovussa</em>) ns. tavalliset kansalaiset kuin ammattipoliitikotkin. Tämä vaikuttaa nyt sosiaalisen median aikakaudella itsestäänselvältä, mutta viime vuosikymmenen puolella tällainen keskustelun tasa-arvo oli uutta ja edistyksellistä.</p> <p>Kiitos menneestä ja onnea seuraavaan vuosikymmeneen!</p> <p>&nbsp;</p> <p>Joonas Kiminki<br />Uuden Suomen kehitysjohtaja 2007-2012</p> Onnea Uusi Suomi! Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun Uusi Suomi palasi suomalaiselle mediakentälle 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – verkkolehteä edeltäneen paperiversion julkaiseminen loppui laman kourissa 1991.

 

Kymmeneen vuoteen on mahtunut yli 200 000 uutisjuttua, samansuuruinen määrä blogikirjoituksia sekä noin neljä miljoonaa kommenttia näihin. Usarissa ovat kirjoittaneet sulassa sovussa (ja asiaan kuuluvasti joskus ei niin sulassa sovussa) ns. tavalliset kansalaiset kuin ammattipoliitikotkin. Tämä vaikuttaa nyt sosiaalisen median aikakaudella itsestäänselvältä, mutta viime vuosikymmenen puolella tällainen keskustelun tasa-arvo oli uutta ja edistyksellistä.

Kiitos menneestä ja onnea seuraavaan vuosikymmeneen!

 

Joonas Kiminki
Uuden Suomen kehitysjohtaja 2007-2012

]]>
41 http://joonaskiminki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244208-uusi-suomi-10-vuotta#comments Historia Journalismi Uusi Suomi Tue, 10 Oct 2017 06:22:49 +0000 Joonas Kiminki http://joonaskiminki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244208-uusi-suomi-10-vuotta
Narsismi ja sensuuri http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244146-narsismi-ja-sensuuri <p>Journalismissa mennään kuvat edellä ja teksti perässä. Siinä on kysymyksessä jo joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten meikäläisenkin lehdistön lopullisesti vallannut trendi, jonka syväanalyysit ovat toistaiseksi jääneet tekemättä.</p><p>Tänäkin päivänä edelleenkin se, mitä Marshall McLuhan ja Neil Postman aikanaan tiedonvälityksestä kirjoittivat, jäsentää ja auttaa ymmärtämään tapahtunutta kehitystä parhaiten. Mutta nämä aikansa gurut ovat omaperäisyydessään vaikeaselkoisia ajattelijoita, eivätkä heidän tekstinsä enää tule ymmärretyiksi maailmassa joka on muuttunut juuri niin pinnalliseksi kuin mitä he profetioissaan pelkäsivät.</p><p>Nyt ollaan siirrytty vaiheesta jolloin kuva syrjäyttää tekstin vaiheeseen jolloin toimittajan oma potretti syrjäyttää sen mistä hän milloinkin puhuu. Monta juttua lukiessa joutuu toteamaan, että toimittajan omakuva on syrjäyttänyt <em>ihan kaiken</em> muun.</p><p>Ajatella, joku on perustanut ikään kuin &quot;Imagen&quot; vastapainoksi julkaisun &quot;Long play&quot; ikään kuin nostaakseen kirjoituksen takaisin arvoon. Joku voi nostaa jo sellaisellakin itseään. Ajatella. Ikään kuin kyse ei kuitenkin olisi jatkuvasta tason laskusta.</p><p>Koska julkinen tiedonvälitys on todellakin eräänlainen aikansa peili, voidaan todeta, että täydellinen narsismi on vallannut narsistisimman mahdollisen areenan -- koko median. Esilläolon ja julkityrkyttäytymisen maailmassa mennään toimittaja edellä, ja tällä narsistisella kultilla on myös kääntöpuolensa, jota ei tosin osata näihin nimenomaisiin raameihin sijoittaa eikä näissä kantimissa paljoakaan ajatella.</p><p>Narsismin kääntöpuoli syvätasolla on nimittäin lisääntyvä sensuuri. Eli toisin sanoen ne, jotka haluavat vallata julkisen tilan, ovat myös niitä, jotka haluavat poistaa julkisesta tilasta omat kilpailijansa.</p><p>Tällaista yhteiskunnallista syvätasoa jäljittäessämme emme saa sortua siihen meitä tänä aikana erityisesti houkuttelevaan ajatusansaan, että ryhtyisimme sielumme projektorilla loihtimaan eteemme kaikkeinnarsistisimpien toimittajien tarmokkaita, itsetyytyväisyydessään hykerteleviä, miellyttämisen tarpeisia tai muussa oloisuudessaan korostuneita potretteja, sillä yhteiskunnan syvätaso ei todellakaan ole mikään nimilista. Kaikkea muuta.</p><p>Yhteiskunnan syvätasolla vaikuttavat <em>yhteisövoimat</em> ja <em>yhteisöominaisuudet</em> -- ja ne tuottavat yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin palautumattomia <em>yhteisöilmiöitä</em>. Narsismi on eurooppalaisen uuden ajan individualismin jatkuvan vahvistumisen täydellistymä, yhteisöilmiö, ja jos julkispinnalla ei juuri nyt olisi juuri sitä julkkistyrkkyvalikoimaa joka siellä sattuu olemaan, narsismin voimakenttävaraus tuottaisi ihan vastaavankokoisen ja -vahvuisen valikoiman muunnimisiä yksilöitä.</p><p>Ja jos ymmärrämme yhteiskunnallisen syvätason mekanismit oikein, ymmärrämme myös sen, että narsismilla on kääntöpuolensa -- joka niin ikään ei ole mikään määrätietoisesti omia motiiveitaan toteuttava tai tietyin yksilöominaisuuksin valikoitunut nimilista, vaan väistämätön heijastus narsismin vahvistumisesta.</p><p>Tätä puolta nykyisestä sensuurimentaliteetista on vähemmin käsitelty. Kysymys on siis durkheimilaisista kulteista -- narsismin valtapiireissä varjellaan omiin poppoisiin samaistumista ja ihanteellis-ideologista &quot;positiivista&quot; kulttia, ja projektiivinen pahuus realisoi sensuroitavan &quot;negatiivisen&quot; kultin.</p><p>Näillä &quot;positiivisilla&quot; toimittelijoilla, itseihanneihmisillä -- varsinaisilla wannabeneroilla -- ei ole varsinaisesti mitään omaperäistä sanottavaa, mikä sitten vain tekee kaikesta yhteisestä ryhmävahvistautumisesta ja itsetarkoituksellisesta edistyksen hengen puhaltamisesta vieläkin tärkeämpää. Ja koska narsistista itseidentiteettiä eniten vahvistaa itsensä määritteleminen &quot;negatiivisesta käsin&quot;, koko yhteiskunta on kohta yksi suuri sensuuri- ja inkvisitiolaitos.</p><p>Syvätasojen ja itseanalyysin sijasta &quot;positiivinen kultti&quot; kääntyy pintaleimoihin. Niillä tehdään irtiottoa &quot;negatiivisesta kultista&quot;. Yhteiskunta on suuri naamakirja, peukuta tai tuhoudu. Ideologiat muuttuvat identiteettikysymyksiksi. Journalismi muuttuu ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuriksi. Virallinen vahvistus saadaan viranomaistaholta.</p><p>Yhteiskunnan kruunupinnalla poliisi-tv esittelee leppoisat mutta määrätietoiset yleisen järjestyksen valvojat. Kun syvätason kautta klantin kääntöpuolelle vilkaistaan, nähdään viidenkymmenen nettipoliisin sensoriarmeija valmiina silpomaan oikeuden miekalla julkisuudesta pois ne &quot;negatiiviset&quot; hengentuotteet joita &quot;positiivisen kultin&quot; narsistinen itseidentiteetti tarvitsee itsensä ja oman hyvyytensä määrittelemiseen.</p><p><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Journalismissa mennään kuvat edellä ja teksti perässä. Siinä on kysymyksessä jo joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten meikäläisenkin lehdistön lopullisesti vallannut trendi, jonka syväanalyysit ovat toistaiseksi jääneet tekemättä.

Tänäkin päivänä edelleenkin se, mitä Marshall McLuhan ja Neil Postman aikanaan tiedonvälityksestä kirjoittivat, jäsentää ja auttaa ymmärtämään tapahtunutta kehitystä parhaiten. Mutta nämä aikansa gurut ovat omaperäisyydessään vaikeaselkoisia ajattelijoita, eivätkä heidän tekstinsä enää tule ymmärretyiksi maailmassa joka on muuttunut juuri niin pinnalliseksi kuin mitä he profetioissaan pelkäsivät.

Nyt ollaan siirrytty vaiheesta jolloin kuva syrjäyttää tekstin vaiheeseen jolloin toimittajan oma potretti syrjäyttää sen mistä hän milloinkin puhuu. Monta juttua lukiessa joutuu toteamaan, että toimittajan omakuva on syrjäyttänyt ihan kaiken muun.

Ajatella, joku on perustanut ikään kuin "Imagen" vastapainoksi julkaisun "Long play" ikään kuin nostaakseen kirjoituksen takaisin arvoon. Joku voi nostaa jo sellaisellakin itseään. Ajatella. Ikään kuin kyse ei kuitenkin olisi jatkuvasta tason laskusta.

Koska julkinen tiedonvälitys on todellakin eräänlainen aikansa peili, voidaan todeta, että täydellinen narsismi on vallannut narsistisimman mahdollisen areenan -- koko median. Esilläolon ja julkityrkyttäytymisen maailmassa mennään toimittaja edellä, ja tällä narsistisella kultilla on myös kääntöpuolensa, jota ei tosin osata näihin nimenomaisiin raameihin sijoittaa eikä näissä kantimissa paljoakaan ajatella.

Narsismin kääntöpuoli syvätasolla on nimittäin lisääntyvä sensuuri. Eli toisin sanoen ne, jotka haluavat vallata julkisen tilan, ovat myös niitä, jotka haluavat poistaa julkisesta tilasta omat kilpailijansa.

Tällaista yhteiskunnallista syvätasoa jäljittäessämme emme saa sortua siihen meitä tänä aikana erityisesti houkuttelevaan ajatusansaan, että ryhtyisimme sielumme projektorilla loihtimaan eteemme kaikkeinnarsistisimpien toimittajien tarmokkaita, itsetyytyväisyydessään hykerteleviä, miellyttämisen tarpeisia tai muussa oloisuudessaan korostuneita potretteja, sillä yhteiskunnan syvätaso ei todellakaan ole mikään nimilista. Kaikkea muuta.

Yhteiskunnan syvätasolla vaikuttavat yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet -- ja ne tuottavat yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin palautumattomia yhteisöilmiöitä. Narsismi on eurooppalaisen uuden ajan individualismin jatkuvan vahvistumisen täydellistymä, yhteisöilmiö, ja jos julkispinnalla ei juuri nyt olisi juuri sitä julkkistyrkkyvalikoimaa joka siellä sattuu olemaan, narsismin voimakenttävaraus tuottaisi ihan vastaavankokoisen ja -vahvuisen valikoiman muunnimisiä yksilöitä.

Ja jos ymmärrämme yhteiskunnallisen syvätason mekanismit oikein, ymmärrämme myös sen, että narsismilla on kääntöpuolensa -- joka niin ikään ei ole mikään määrätietoisesti omia motiiveitaan toteuttava tai tietyin yksilöominaisuuksin valikoitunut nimilista, vaan väistämätön heijastus narsismin vahvistumisesta.

Tätä puolta nykyisestä sensuurimentaliteetista on vähemmin käsitelty. Kysymys on siis durkheimilaisista kulteista -- narsismin valtapiireissä varjellaan omiin poppoisiin samaistumista ja ihanteellis-ideologista "positiivista" kulttia, ja projektiivinen pahuus realisoi sensuroitavan "negatiivisen" kultin.

Näillä "positiivisilla" toimittelijoilla, itseihanneihmisillä -- varsinaisilla wannabeneroilla -- ei ole varsinaisesti mitään omaperäistä sanottavaa, mikä sitten vain tekee kaikesta yhteisestä ryhmävahvistautumisesta ja itsetarkoituksellisesta edistyksen hengen puhaltamisesta vieläkin tärkeämpää. Ja koska narsistista itseidentiteettiä eniten vahvistaa itsensä määritteleminen "negatiivisesta käsin", koko yhteiskunta on kohta yksi suuri sensuuri- ja inkvisitiolaitos.

Syvätasojen ja itseanalyysin sijasta "positiivinen kultti" kääntyy pintaleimoihin. Niillä tehdään irtiottoa "negatiivisesta kultista". Yhteiskunta on suuri naamakirja, peukuta tai tuhoudu. Ideologiat muuttuvat identiteettikysymyksiksi. Journalismi muuttuu ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuriksi. Virallinen vahvistus saadaan viranomaistaholta.

Yhteiskunnan kruunupinnalla poliisi-tv esittelee leppoisat mutta määrätietoiset yleisen järjestyksen valvojat. Kun syvätason kautta klantin kääntöpuolelle vilkaistaan, nähdään viidenkymmenen nettipoliisin sensoriarmeija valmiina silpomaan oikeuden miekalla julkisuudesta pois ne "negatiiviset" hengentuotteet joita "positiivisen kultin" narsistinen itseidentiteetti tarvitsee itsensä ja oman hyvyytensä määrittelemiseen.


 

]]>
0 Emile Durkheim Institutionaalinen narsismi Journalismi Sananvapaus Sosiologia Mon, 09 Oct 2017 06:30:19 +0000 Seppo Oikkonen http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244146-narsismi-ja-sensuuri